lauantai 12. tammikuuta 2013

Abba - Andante, Andante


Artisti: Abba
Kappale: Andante, Andante (1980)
Albumi: Super Trouper
Mieleenjäävin lause: "I'm your music and I'm your song, play me time and time again and make me strong."

2013 alkaa tämän blogin osalta mukavissa merkeissä, sillä kyllähän minä lempibändini musiikista mielelläni kirjoitan. Andante, Andante on rivibiisi ehkä eniten vääryydellä aliarvostamaltani Abban albumilta eli vuoden 1980 Super Trouperilta. Super Trouperin jälkeen tullut Visitors on kaikkien aikojen suosikkialbumini ja pitkään pidin Super Trouperia vain hyvänä harjoitustyönä sitä varten. Abban kaksi viimeistä albumia olivat selvästi aikuisempia niin teemojen kuin soundienkin osalta mutta kyseessä oli tasainen kehitys eikä äkkinäinen suunnanmuutos. Lempibändinsä tai artistinsa tuntee hyvin siitä että vaikka saattaakin pystyä sanomaan heiltä lempibiisinsä tai albuminsa niin huonoutta on sitäkin vaikeampi tunnistaa. Tänä päivänä voisin sanoa että suosikkibiisini Abbalta on The Day Before You Came mutta en pystyisi sanomaan mikä on vähiten hyvä. On vain ne suurimmat suosikit ja loput kelpo viisut.

Yksi syy Abban suosion laajuuteen oli se että he olivat hyvin puhtoisia olematta silti teennäisiä. Harvaa vanhempaa edes 70-luvulla tuskin hirvitti nähdä lapsensa seinällä Abban julistetta ja musiikkikaan tuskin kuulosti kenestäkään kapinalliselta varsinkaan punkin tulemisen jälkeen. Andante, Andante on hyvä esimerkki siitä että hyvinkin intiimi aihe voidaan esittää sopivasti tulkiten kauniisti. Kyllähän kahden ihmisen välisistä lemmenleikeistä on tehty monenmoista musiikkia mutta siinä missä esimerkiksi Army of Loversin Heterosexuality ei jätä aihetta arvailun varaan niin itse en varmaankaan Andante, Andanten ensi kertaa kuullessani teini-ikäisenä osannut päätellä mistä siinä kerrotaan. Mutta kuvitelkaapa (anteeksi mielikuvasta jo etukäteen, toivottavasti saatte sen pyyhittyä pois) tämä kappale vaikkapa Aarne Tenkasen tulkisemana niin mistään hienovaraisuudesta ei olisi enää tietoakaan.  

Abballa oli vahvuutenana kaksi hyvää naisvokalistia jotka saivat johtovuoron sen mukaan miten Benny ja Björn katsoivat paremmin osaavan kunkin laulun laulaa. Minulla ei ole syytä kritisoida heidän valintojaan, sen on osoittanut jo menestyskin. Tässäkin tapauksessa Frida on se oikea ja parempi vaihtoehto vaikka varmasti Agnethakin olisi saanut tästä ihan ok tulkinnan irti. Fridan lämpimän sävykäs ja naisellinen ulosanti sopii näihin helliin sanoihin paremmin kuin Agnethan joka taas loistaa surumielisemmissä lauluissa. 

Mainitsin jo alussa kyseessä olevan albuminsa rivibiisin mutta tämän ei tarkoita huonoa. Kyseessä ei vain ole mikään Winner Takes It Allin kaltainen mestariteos. Tulkintaa olen jo kehunutkin, samoin kaunista kuvailevaa tekstiä mutta myös hillityn mahtipontinen taustakuoro ansaitsee kehut. Ja onpa loppuun saatu aiheeseen sopivasti loppukliimaksikin. Ai niin, andante on italiaa ja sitä käytetään kuvaamaan musiikissa kohtalaisen hidasta tempoa 


Arvosana: 6,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti