keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lab - Machine Girl


Artisti: Lab
Kappale: Machine Girl (2002)
Albumi: Devil Is A Girl
Mieleenjäävin lause: "And soon she won't feel a thing."

Suomalainen rockbändi Lab todisti että radiosoitto ei välttämättä aina johda korkeaan levymyyntiin. Tämä tapahtui vuonna 2005 kun When Heaven Gets Dirty oli soitetuin kotimainen biisi kaupallisissa radioissamme albumin ja singlen jäädessä siihen nähden hyvin vähäisille myyntiluvuille. Itse single vietti singlelistallemme vain kolme viikkoa ollen parhaimmillaan sijalla yhdeksän ja Where Heaven Ends albumi nousi parhaimmillaan vain sijalle 24. Bändiltä ei tämän jälkeen ole tullut uutta musiikkia.

Labin Machine Girl oli se biisi joka sai minut kiinnostumaan bändistä siinä määrin että huomattuani niin sanotun "kolmen hyvän biisin" -sääntöni täyttyneen ostin Devil Is A Girl albumin. Periaatteenani on ollut että albumi on ostamisen arvoinen jos siltä löytyy kolme hyvää biisiä, tosin siitä on aina silloin tällöin täytynyt lipsua. Koska musiikillinen heräämiseni tapahtui 90-luvulla, ajatus koneiden yhdistämisestä eri musiikkigenreihin ei koskaan ole ollut minulle ongelma. Machine Girl onkin kappale jossa koneet jyrisevät mukavasti tärkeimmän elementin ollessa silti laulaja Anan ääni.

Kahden kielen yhdistäminen on riski joka joskus toimii ja joskus ei. Pidän säkeestä joka tämänkertaisessa sattuman sanelemassa lauletaan venäjäksi. Koska en itse osaa kuin muutaman sanan venäjää kysyin taannoin venäläiseltä ystävältäni kommenttia ja hän sanoi että Anan venäjänlausunta on selkeää mutta harjaantumattoman puhujan suusta. Tunne on usein sanojakin tärkeämpää ja tuo erikielinen säkeistö ei riko tunnelmaa vaan antaa sopivasti persoonallista plussaa. 

Itselleni Machine Girlin huippukohta on lopussa kun Anan ääni lähes hajoaa ja särkyy pysyen juuri ja juuri kasassa. Angstinen biisihän Machine Girl on, muttei sillä tavalla että se iloisempana päivänä kuuluessaan alkaisi ärsyttämään. Äänellinen nuorallatanssi on pilannut monta muuta kappaletta mutta kokonaisuutena Machine Girl onnistuu monista riskialtteista ratkaisuistaan huolimatta jäämään plussan puolelle. 

Arvosana: 7,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti