lauantai 11. kesäkuuta 2011

10cc - People in Love

Artisti: 10cc
Kappale: People in Love (1977)
Albumi: The Very Best of 10cc
Mieleenjäävin lause: "Love is forever and I'll never be."

Manchesterista lähtöisin oleva 10cc nautti suurinta suosiota 70-luvulla omintakeisella sekoituksellaan art rockia ja popimpaa radiorokkia. 10cc ei saavuttanut suurempaa menestystä Suomessa joten yhtye oli itsellenikin varsin tuntematon ja löysin yhtyeen niinkin erikoisen mutkan takaa kuin Boney M:n levyttämän Dreadlock Holiday coverin kautta. Lisäksi Wallstreet Suffle oli tullut minulle tutuksi Fridan ruotsinkielisenä coversiona Guld och Gröna Ängar joka ehkä pääsee joskus tämänkin blogin käsittelyyn.

People in Love on hempeä kappale joka kertoo rakastumisesta ja rakastuneista ihmisistä haikeaan sävyyn. Tiedän että kuulostaa hieman kuin -vertaukset ovat aina vaarallisia mutta hetkittäin kappaleessa on jotakin Beatlesmaista. Tällaiset kappaleet ovat kuin tehty ihmisille jotka voivat samaistua niihin. Eli jos tämä kappale osuu korviin niillä hetkillä kun rakastumisen huumassa meinaa jäädä autojen alle se voi jäädä osaksi oman elämän soundtrackia. 

People in Love tuo mieleen myös bändin aiemman hitin I'm Not In Love ollen kuitenkin hieman maanläheisempi ja vähemmän tarttuva. Kappaleessa ei ole mitään suurempaa vikaa kuin ehkä pienoinen tarttuvuuden puute. On aina vaikea arvostella tämänkaltaisia kappaleita jotka vaativat oikeanlaisen mielentilan upotakseen parhaalla mahdollisella tavalla. 10cc:n jäljelle jääneet jäsenet olivat vuonna 1977 selvästi rutinoituneita artisteja ja sen kuulee niin hyvässä kuin pahassakin. People in Love on kasattu ammattitaidolla mutta kipinä jää uupumaan. Mutta kyllähän tämän sujuvasti kuuntelee hikisen iltapäivän ratoksi.

Arvosana: 5,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti