Kappale: Goodbye to Love (1972)
Albumi: A Song For You
Mieleenjäävin lause: "From this day love is forgotten, I'll go on as best I can."
Ykkösijan haltija oli selvä siitä hetkestä kun päätin tämän listan tehdä. Jos ottaisin 2017-1977 listan top10:n ja tästä listalta samat sijat, niin siitä saisi hyvän peruskäsityksen musiikkimakuni ytimestä. Onneksi minun ei tarvitse päättää kumman listan ykkönen on parempi. The Day Before You Came ja Goodbye to Love saavat puolestani olla sopuisasti suosikkejani. Goodbye to Love on pioneerikappale mitä voimaballadeihin tulee. Sen lisäksi, että kyseessä on yksi mieliballadeistani se sisältää myös yhden omasta mielestäni parhaista kitarasooloista koskaan.
Sisarusduo Carpentersin Richard Carpenter sai ideat moniin hitteihinsä mielenkiintoisilla tavoilla. Goodbye to Loven tapauksessa kipinä löytyi samalla tavalla kuin erääseen toiseenkin hittiin, eli iltamyöhään televisiota katsomalla (Richard kärsi uniongelmista.). Vuoden 1940 musikaalikomediassa Rhythm on the River puhutaan kuvitteellisesta biisistä nimeltään Goodbye to Love, jota ei elokuvassa kuitenkaan koskaan kuulla. Richardin mielikuvitus alkoi jyllätä ja kappaleen kertosäe muotoutui hänen mieleensä heti. Koko kappaleen sävellys syntyi helposti, mutta kertosäettä pidemmälle hän ei sanoituksessa päässyt jolloin kuvaan astui monia hittejä uransa aikana sanoittanut John Bettis.
Richard Carpenter sai kappaletta nauhoittaessaan ajatuksen että Goodbye to Love tarvitsee fuzz säröefektiä käyttävän kitarasoolon. Idea sähkökitarasoolosta balladissa voi tuntua nyt aivan tavalliselta, mutta vuonna 1972 ajatus oli vallankumouksellinen. Soittaja tehtävään löytyi kun Richard muisti Carpentersia aiemmin lämmitelleen yhtyeen soolokitaristin Tony Peluson. Ensimmäisillä otoilla Peluso koetti soittaa pehmeästi ja hillitysti, mutta Richard neuvoi häntä revittelemään alun jälkeen ja soittamaan sen jälkeen täydellä tunteella.
Vaikka Carpenters varmasti edustikin oman aikansa turvallisimmasta päästä olevaa popyhtyettä niin kitarasoolon herättämä vahva reaktio on silti näin jälkikäteenkin yllättävä. Yhtye sai vihapostia, joissa fanit syyttivät yhtyettä hard rockin kelkkaan hyppäämisestä ja jotkut aiemmin Carpentersia voimasoittaneet radiokanavat hyllyttivät kappaleen liian rajuna. Tästä huolimatta Goodbye To Lovea muistellaan nykyään lämpimämmin historian valossa onhan se yksi ensimmäisistä ellei jopa ensimmäinen voimaballadi.
Goodbye to Love olisi kelpo biisi ilman kitarasooloakin sillä onhan siinä Karen Carpenterin silkkiset vokaalit yhdistetynä sisarusten lauluharmonioihin. Mutta Peluson kitarasoolo nostaa kappaleen tunneskaalalla siihen kuuluisaan yhteentoista. Ilman kitarasooloa kokonaisuus jäisi suruisan apeaksi menneen rakkauden haikailuksi, mutta sen kanssa koetaan kliimaksi. Kun olet surullinen jostakin ja suru saavuttaa huippunsa kyyneleiden kera niin se tunne on puhdistava. Voi tulla jopa tunne, että tässä on lopultakin se käännekohta josta kaikki alkaa hiljalleen mennä kohti parempaa. Niinpä pelkän surumielisyyden lisäksi kappale antaa kuulijalleen toivoa paremmasta.
Rakastan tapaa jolla Goodbye to Love kasvaa loppua kohden kuin lumivyöry keväisillä vuorilla. Vaikka kappale on yksi eniten kuuntelemiani ikinä niin tämänkin kirjoittaminen meinaa pysähtyä joka kerta loppuhuipennuksen kohdalla, kun minun on vain alettava joraamaan sen tahdissa. Kun kuolen niin arkkuni voisi laskea maihin Goodbye to Loven loppuneljänneksen soidessa ja ainoa riski olisi se, että minun vielä arkussakin olisi pakko tehdä parit tanssiliikkeet.
Olen pari vuotta sähköbasson lisäksi treenaillut hieman sähkökitaraa, mutta Goodbye to Loven soolo on varmasti viimeisiä joita uskaltaisin lähteä tapailemaan. Toiset meistä haluavat oppia lempisoolonsa heti ja toiset meistä kunnioittavat niitä niin paljon etteivät halua kajota niihin ennen kuin osaavat soittaa ne edes joten kuten kunnialla.
Pitäisikö tästä sanoa jotakin kritiikkiäkin? Noh.. ..voisihan tuo loppuhuipennus olla vieläkin pidempi, mutta toisaalta koska kappaleen uudelleenkuunteluun ei väsy niin sekin on tyhjää kuminaa täydellisen poptaideteoksen edessä. Vain harva kappale resonoi sieluni kanssa niin samalla taajudella kuin Goodbye to Love ja tunnen suurta iloa ja kiitollisuutta siitä, että se on luotu. Rakkaudelle voi sanoa näkemiin muttei hyvästi.
Pidän musiikista kirjoittamisesta ja siksihän minulla on ollut musiikkiblogikin nyt jo kahdeksatta vuotta. Kun tuli vuoro arvostella Goodbye to Love blogissani annoin sille 9,5/10 -arvosanan. Sen ylemmäs mikään biisi eikä pääsekään, sillä en halua ikinä törmätä täyden kympin biisiin vaan haluan jatkaa sen tuloksetonta etsintää loppuelämäni ja nauttia kaikista niistä kappaleista jotka päätyvät kiitettävään arvosanaan.
On ehkä kaksi tai kolme biisiä jotka ovat suunnilleen samalla tasolla omissa kirjoissani Goodbye to Loven kanssa ja kaikkia niitä yhdistää se että väräjävät sieluni melankolisen osan kanssa samalla taajuudella. Niistä on tullut osa minua. Elämä on minulle parhaimillaan samanlaista kuin tämän biisin loppuhuipennus. Enkä sen ylemmäs halua päästäkään.
(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti