sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Tasmin Archer - Sleeping Satellite

Artisti: Tasmin Archer
Kappale: Sleeping Satellite (1992)
Albumi: Superhits of the 90's
Mieleenjäävin lause: "I blame you for the moonlit sky."

Yhden hitin ihmeet ovat välttämätön paha mitä tulee popmusiikin historiaan. Mielestäni yksittäiselle saavutukselle ei anneta tarpeeksi arvoa. Puuttuuhan esimerkiksi suomalaisilta artisteilta listaykkössija kummaltakin maailman vaikutusvaltaisimmilta hittilistoilta. Olen varma että se artisti joka edellämainittuun saavutukseen yltäisi jäisi kyllä musiikkimme historiaan vaikka myöhemmät saavutukset jäisivät nollaan.

Hitin on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jopa vuosi alati elävillä musiikkimarkkinoilla voi muuttaa ilmastoa niin paljon että se voi muuttaa hitin hudiksi ja päinvastoin. Vaikka mielikuva vanhasta yhden hitin ihmeestä jonka keikoilla yleisö innostuu vain sen yhden biisin ajaksi ei ole mieltäylentävin niin tuo yksi hitti on silti sille artistille se elannon mahdollistava vapaalippu jota suurin osa ei ikinä saa.

Onnittelut jos tiedät jonkin muun biisin englantilaiselta laulaja-lauluntekijä Tasmin Archerilta kuin Sleeping Satelliten. Muistan Sleeping Satelliten sillä se soi vielä radioaalloilla musiikillisen heräämiseni aikaan alkuvuonna 1993. Yhden hitin ihmeillä on yleensä pitkä elinikä sillä artistin seuraavat singlet ohitetaan pienin seremonioin kunnes se yksi hitti on lopultakin kaluttu puhki hittiradioiden turruttavan toiston voimin. Sen jälkeen hittibiisiin törmää enää kokoelmilla ja nostalgiahenkisemmillä radiokanavilla jotka nekään eivät osaa soittaa edes vanhoja hittejä vaihtelevasti. Nostalgia toki maistuu näin karvan verran alle nelikymppisellekin mutta uuden hyvän biisin kuulemisen ilo ei silti tule ikinä katoamaan.

Tasmin Archer aloitti uransa taustalaulajana ja sai lopulta levytyssopimuksen vähän alle kolmikymppisenä vuonna 1990. Kaksi vuotta myöhemmin debyyttisingle Sleeping Satellite osui oikeaan saumaan ja olikin artistin kotimaassa listaykkönen kaksi viikkoa saaden mukavia listasijoituksia myös muualla Euroopassa (listaykkönen 16 maassa) ja saipa se myös soittoa rapakon takana. Kappaleessa soitetaan vain neljää instrumenttia: kitaraa, koskettimia, rumpuja ja Fairlight syntetisaattoria. Sanoituksessa verrataan pieleen mennyttä ihmissuhdetta avaruuden valloitukseen joka eteni nopeasti 60-luvulla mutta hyytyi sen jälkeen kuukilvan ratkettua. Ei huonoin vertauskuva mikä on vastaani tullut.

Sleeping Satellite on kuin tehty hieman pehmeäpään makuun suunnatuille radiokanaville. Onhan kyseessä tyylikäs mutta mutta harmiton teos joka ei ole vanhentunut olleenkaan niin pahasti kuin monet aikalaishitit. Näillä soundeilla voisi tänäkin päivänä kasata iskelmähitin ja voisin kuvitella käännösversion voivan olla meillä hitti esimerkiksi Suvi Teräsniskan tulkitsemana. Hivenen kaihoisa ja surumielinen kappale sopii hyvin suomalaisen sielunmaisemaan.

Näin toistokuunnellessa Sleeping Satellitea mietin onko kertosäe loppujen lopuksi vahva vai onko menestyksen syy ollut kokonaisuudessa? Ehkä tätä kokonaisuutta palvelee paremmin se että kertosäe on hyvä muttei pajatson tyhjentävä. On toki hienoa että on kappaleita joissa odottaa sitä yhtä hienoa hetkeä (vaikkapa In the Air Tonight) mutta täyskuuntelun arvoiset kokonaisuudet rankkaisin silti korkeammalle.

Sleeping Satellite on vaikeasti mitattavissa arvoasteikolla. Archerin laulusuoritus on pätevä ja selvästi räätälöity hänen äänensä ympärille. Biisi on jäänyt mieleen ja sisältyypä siihen hieman nostalgiaakin. Mutta se ei ole toisaalta niitä jotka kaivetaan esiin ja kuunnellaan varta vasten. En päästä sisäistä "yes!" huudahdusta kun se soi radiossa mutta pienen henkisen nyökkäyksen arvoinen se kuitenkin on. Kyseessä on osa aikansa äänimattoa muttei se kohta tilkkutäkissä johon katse myöhemmin hakeutuu uudestaan. Puhumme siis jostakin vähän keskivertoa paremmasta ja se juuri se määre jonka Sleeping Satellite mielestäni ansaitsee. Vaan ehkäpä avaruuden valloitus voi vielä lähteä etenemään nopeammin siinä missä vanha suolakin voi alkaa taas janottamaan.
   
Arvosana: 5,5/10
Video ei salli soiton kuin suoraan Youtubessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti