lauantai 17. syyskuuta 2016

En Vogue - Love Don't Love You

Artisti: En Vogue
Kappale: Love Don't Love You (1992)
Albumi: Best of En Vogue
Mieleenjäävin lause: "On kivaa olla tyttö ja laukkua heiluttaa."

Amerikkalainen R&B nelikko En Vogue jäi minulle vahvimmin mieleen MTV:n paljon pyörittämästä Free Your Mindista. Toki muutkin heidän hittinsä saivat soittoa Atlantin tälläkin puolella ja olihan tyylitajuiselle ja ajan hermolla olevalle rytmimusiikille tilausta myös 90-luvulla. Vahvat harmoniat ovat aina olleet mieleeni ja niistäkään En Voguen musiikissa ei ollut puutetta. Niinpä yhtye on kuin tehty sivuosumahankinnaksi levyhyllyyn jos vain kaikki haluamani biisit sisältävä kokoelma löytyy sopuhintaan. Onneksi näin kävi sillä niitä artisteja joidenka levyt ovat pakkohankintoja ei ole kovin monta. Muiden kanssa jaksaa odottaa sopuhinnan löytymistä.

Vuoden 1992 Funky Divas albumilta lohkottiin viisi Top40 singleä yhtyeen kotimaassa sillä jopa viides lohkaisu Love Don't Love You täytti ehdon. Vaikkei edellämainittu kappale ollutkaan Free Your Mindin kaltainen hittileka se on kuitenkin kelpoa ysäri R&B:ia. Mielestäni Love Don't Love You on varsin hyvä litmustesti siihen onko En Voguen musiikki sinun makuusi vai ei. Yhtyeen tarttuvimman kappaleen esittely edustamassa keskimääräistä tyyliä ei ole minusta hyvä ratkaisu vaan se pitää tehdä perusvarmalla biisillä. Juuri tätä tämänkertainen kappaleemme edustaakin.

Kertosäe on kelvollinen muttei erityisen mieleenjäävä. Tuotannollisesti kappaleen ajoittaa varsin helposti 90-luvun alkuun mutta se on omiin korviini vanhentunut arvokkaasti. Ei tule myötähäpeän tunnetta ja ajatusta siitä kuinka tällaisesta on joskus voinut kukaan pitää.

Love Don't Love Youn sanoitus on se perinteinen tarina hiljalleen erilleen kasvavista ihmisistä. Alkusuhteen lämpö ja läheisyys on jäähtynyt ja on aika päättää onko enää eväitä jatkaa eli ei. Toivoa on jos molemmat osapuolet ovat vielä valmiita tekemään töitä suhteen eteen. Liika toisto on kappaleen helmasynti ja uskon että sillä on tavoiteltu hypnoottista tunnelmaa mikä osittain toimiikin.

Olen rikkinäinen levy ja totean taas että biisi on eväisiinsä nähden minuutin liian pitkä. Tarinan saisi kerrottua kolmessakin minuutissa. Siinä missä vokaalipuoli toimii hyvin jää taustaraita liian harmaaksi ja vähän mielenkiintoa herättäväksi. Tasainen poljento olisi kannattanut katkaista jossakin kohti ja tehdä vaihtelua tuova väliosa mitä puheosalla yritetään muttei onnistuta.

Love Don't Love You ei ole aivan parasta En Vogueta mutta sopii satunnaiseen ysäri rytmimusiikin nälkään. Harvoin tosin pyhä keskinkertaisuus on edes näin svengaavaa.

Arvosana: 5,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti