Kappale: Kaupungin lapset (1981)
Albumi: Tähtisarja - 30 Suosikkia
Mieleenjäävin lause: "Katu meidän kiihkeä kehtomme on on on."
Lopultakin pääsemme musiikillisen ensirakkauteni äärelle. Alle kouluikäisenä suosikkilevyni oli Mona Caritan debyyttialbumi ja siltä eritoten kappale Hollywood. Siskonikin päätti tykätä samasta levystä ja tappelimme albumin omistuksesta mm. vetämällä toisen nimen levystä yli ja kirjoittamalla oman tilalle. Mona Caritan sulosävelet jäivät lapsuuden jälkeen väliaikaisesti unohduksiin. Ensirakkaudethan eivät ikinä täysin unohdu ja äitini kysyessä muistanko vielä kun lauloin lapsena Mona Caritaa huomasin osaavani yhä kappaleiden sanoja. Youtuben tullessa ja tajuttuani rikollisen aliarvostetun Raul Reimanin merkityksen lapsuuteni soundtrackille tajusin pitäväni yhä Mona Caritasta. Aluksi Mona Carista tai vaikkapa Einin tuotannosta pitäminen oli minulle hieman "guilty pleasure" (onko tälle suomenkielistä termiä?) mutta onneksi olen aina uskaltanut avoimesti pitää siitä musiikista joka minua miellyttää riippumatta siitä mikä on kulloinkin viileätä ja mikä ei.
Olen usein leikkinyt ajatuksella mitä jos käännösiskelmien aikakausi ei olisikaan päättynyt 80-luvun puolivälissä? Mitä jos tänäkin päivänä suurimmat kansainväliset hitit tehtailtaisiin nopeasti käännösversioiksi ehtien parhaimillaan samaan aikaan listoillemme alkuperäisen kanssa? Vaikka ajatus Chisusta ja Jenni Vartiaisesta laulamassa Beyoncea tai Rihannaa suomeksi olisi omalla tavallaan kutkuttava on silti parempi että pääpaino on nykyään kotimaisissa sävellyksissä ja sanoituksissa.
Mona Caritan (oik. Carita Virkkunen o.s. Hautanen) ura kesti vain kuutisen vuotta (1979-1985) jonka jälkeen positiivinen discohile katosi pysyvästi julkisuudesta. Hyvänä puolena tästä on se että artistina hänet tullaan aina muistamaan sellaisena kun hän nuorena oli. 80-luvun taitteessa suositut kotimaiset naisartistit olivat ulkoisesti hyvin kotikutoisen näköisiä vaikka toki ulkomaan tyylejä yritettiin matkia näin jälkikäteen lähinnä huvittavin tuloksin. Omasta mielestäni Mona Caritassa oli ulkoisesti jotakin kansainvälistä vaikka laulajana hän oli enemmän persoona kuin virtuoosi. Jos pitää valita kliinisen mutta täydellisen tulkinnan ja teknisesti epätäydellisen mutta mieleenjäävän tulkinnan väliltä niin otan aina jälkimmäisen. Mona Caritan äänessä on nuoruuden naiviutta ja vilpittömyyttä jonka teeskenteleminen on vaikeaa.
Meinasin aloittaa tämän kappaleen: "Kaikki varmasti tietävät Kim Wilden Kids in American.." Mutta oletukset ovat vaarallisia sillä jos olet vaikkapa teini-ikäinen niin et yksinkertaisesti voi vielä tuntea kaikkia hittejä pop-musiikin 60-vuoden historiasta. Eikä kukaan voi tietää musiikista kaikkea muutenkaan enkä pidä elitismistä. Joten leikitäänpä että tämä kappale olisikin alkanut kehoituksellani tutustua ensin alkuperäisversioon jonka käännösversio Mona Caritan Kaupungin lapset on. Käännöstekstin takana on Raul Reiman ja sovituksen on tehnyt Veikko Samuli.
Koska kyse on käännösbiisistä niin vertailun tekemistä ei voi välttää vaikka tässä tapauksessa on haluaisi sitä tehdä. Kim Wilden Kids in America on klassikko mutta pidän silti yhtä lailla Kaupungin lapsista. Mona Caritan tulkinta hattaraisempi mutta mikä tärkeintä kumpikin versio on esittäjänsä näköinen. En miellä Reimanin sanoituksen katulasta Mona Caritaksi eikä sellaista mielikuvaa yritetä väkisin muodostaakaan. Mona Carita ei ikinä olisi voinut olla uskottava pahis lauluissaan ja kyse onkin enemmän siitä että kiltti tyttö menee hieman omien rajojensa ulkopuolelle. Kiltin tytön ei tarvitse heiluttaa humalassa keskisormea vaan "pahisteluksi" riittää se että mennään syrjäkujalle pussaamaan poikaa.
Saan hyvän fiiliksen Mona Caritan musiikin kuuntelemisesta eikä Kaupungin lapset ole poikkeus. Eikä kyse ole puhtaasti nostalgiasta vaikka silläkin on toki osansa. Raul Reiman ei pystynyt sanoittajana ylihiomaan särmiä koska hänellä ei yksinkertaisesti kiivaassa tuotostahdissa ollut siihen aikaa. Kulmien-jengien tyyliset loppusoinnuttelut ovat silti kotonaan ja sopivat Mona Caritan suuhun. Kaupungin lapset on onnistunut lokalisointi ja jotakin todistaa se että tämän tavallista pidemmäksi venähtäneen arvostelun aikana minä vain hymyilin kappaleen soidessa jatkuvalla toistolla. Silloin kun pop-musiikin parissa on hauskaa niin se ei voi olla väärin.
Arvosana: 7,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti