sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Army of Lovers - Mondo Trasho

Artisti: Army of Lovers
Kappale: Mondo Trasho (1990)
Albumi: Disco Extravaganza
Mieleenjäävin lause: "Mondo. Trasho."

Tämänkertainen kappale tuo minulle mieleen sen ajan kun omistin ensin Amiga 500 ja sitten Amiga 1200 kotitietokoneet. Tuolloin ns. tracker musiikki oli suosittua jossa biisejä tehtiin tracker ohjelmilla joissa käytettiin sampleja joita jaettiin mm. kokoelmina levykkeillä.

Tekijänoikeuksista ei juuri välitetty ja samplekorpuilta löytyi pätkiä tutuista hittibiiseistä. Joistakin biiseistä jopa kuulin ensi kertaa tuollaisen karkean kasibittisen samplen muodossa ennen kuin kuulin sen ns. oikeasti. Minäkin koetin tehdä trackereillä omaa musiikkia, mutta lahjakkuuden puuttuessa sain aikaan lähinnä äänikollaaseja tai pieniä äänitarinoita.

Army of Loversin vuoden 1990 debyyttialbumilta Disco Extravaganza löytyy kaikenlaista eikä se ole erityisen yhteneväinen kokonaisuus kuin ehkä kaikessa eurotrashin määrässä. Yksi biisityyppi mitä albumilta löytyy muutaman kappaleen verran ovat palapelimäiset puoliäänikollaasit jotka eivät ole vanhentuneet erityisen arvokkaasti. Luultavasti vuoden 1969 kulttielokuvasta nimensä lainannut Mondo Trasho on juuri edellämainitun kaltainen. Onko kappaleella nimensä lisäksi muuta yhteyttä elokuvan kanssa en osaa sitä näkemättömänä sanoa.

En voi väittää pitäväni Mondo Trashoa mitenkään erityisenä raitana Army of Loversin katalogissa. Tässä kohden Alexander Bardin luomus etsi vasta suuntaansa ja kaikki mitä musiikillisessa muodossa heitettiin seinään ei tarttunut. Varsinkin nykykorviin turhankin puolimielisesti vaihtuvat musiikilliset osaset töksähtelevät yhteen kömpelöhkösti eikä kaikkia elementtejä olisi tarvinnut jättää lopulliseen versioon mukaan. Kertosäe puolestaan tulee liiankin tutuksi ainakin aineeksinsa nähden puolitoistaminuuttia liian pitkässä kappaleessa.

Toisaalta mitä voi odottaa kappaleelta joka ei nimessäkään puolesta lupaa olla kuin roskaa? Mondo Trashossa on muuta pieni semityylikäs hetki, mutta ne eivät kanna pitkälle vaihtuen viidessä sekunnissa johonkin aurallisesti paljon vähemmän hivelevämpään. Ehkä tämä onkin enemmän taidetta kuin popmusiikkia. Tai poptaidetta? Mondo Trasho on musiikillisesti sitä mihin joskus syyllistyn kokatessani, kun alan tehdä kokeiluja ainesosilla jotka sitten osoittautuivat epäyhteensopiviksi kuten vaikkapa uuniomenat leipäsiirapilla. Army of Loversin huonoin biisi omasta mielestäni? -Mondo huono.   

Arvosana: 2,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti