sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Electric Six - Vengeance & Fashion

Artisti: Electric Six
Kappale: Vengeance & Fashion (2003)
Albumi: Fire
Mieleenjäävin lause: "I'm a man, and I am torn between vengeance and fashion"

Amerikkalainen kuusikko Electric Six on niitä bändejä joidenka debyyttialbumi innosti minua, mutta mikään sen jälkeinen tuotanto ei enää niinkään. Eikä kyse ole yrittämisen puutteesta (en tosin väitä kuunnelleeni yhtyeen jokaista omakustannetta) sillä vuoden 2003 debyyttialbumi Firen jälkeen yhtye on laittanut ulos yhteensä kolmetoista muuta albumia. Tähän vielä päälle pari kokoelmaa harvinaisuuksia sekä livelevy. Mutta mikään ei auta, vain Firellä yhtye osui omalla kohdallani maaliinsa tekemällä mielenkiintoisen fuusion rokkia, punkkia ja discorokkia. Yhtyeen huumorikin toimi tai ehkä huumorin ei tarvitse olla niin toimivaa jos musiikki kantaa kokonaisuutta. Vitsit vanhenevat yleensä nopeammin kuin musiikki.

Fire albumi ei juurikaan sisältänyt hitaampia hetkiä ja tämä pätee myös Vengeance & Fashioniin. Yhtyeen laulaja Dick Valentinen laulullinen ulosanti tuo tässä kappaleessa mieleen klassisen piiretyn suden joka iskee silmänsä vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Kappaleen tarinakin istuisi tuohon piirrettyyn hyvin jos anakronistiset tekijät unohdetaan. Jos joku tekisi pikkunäppärän editoinnin ja muodostaisi animaatiosta tämän kappaleen musiikkivideon niin se näyttäisi uskottavalta. Harva kappale, jossa mies kuvailee kuinka superkiimainen hän on samalla kehuen itseään vuolaasti saisi minulta edes loivaa yläpeukkua, mutta koska tässä ei olla tosissaan niin osaanhan minä olla leikissä mukana.

Yhtyeen svengaava fuusiogroove sekä Valentinen täysillä heittäyvä semilimainen laulutyyli on se mikä kantaa Vengeance & Fashionia. Yhtyeellä on tarttuvampaakin materiaalia, mutta on osoitus Fire albumin tasosta että sen rivibiisikään ei ole filleriä. Miksaukseltaan kappale on hitusen tunkkainen, mutta ehkä liiallinen siloitus ei toisi tälle lisäarvoa. Yhtye tiesi, että sen biisien voima pakataan parhaiten vähän alle kolmen minuutin tiukkiin rypistyksiin. Ehkäpä tyyli ennen tarkoitusta sopii hyvin kuvaamaan Electrix Sixin musiikkia, mutta tässä tapauksessa ei tehdä tyylivirhettä, muttei myöskään olla se, jonka puvusta linnan juhlien jälkeen puhutaan.

Arvosana: 5,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti