maanantai 5. kesäkuuta 2017

Leevi and the Leavings - Kyllikki

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Kyllikki (1983)
Albumi: Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä
Mieleenjäävin lause: "Sinä miestenlehdessö pyllistit ja mua juopporentuksi pystybaarissa solvataan."

Kun minun täytyy alkaa kirjoittamaan ikonisista kotimaisista yhtyeistä kuten Leevi and the Leavings minä tunnen suurta kredibiliteettikompleksia. Yhtyeestä itsestään ja Gösta Sundqvistista ovat kirjoittaneet niin paljon minua enemmän tietävät ja luultavasti paremmin kuin minä ikinä voisin. Mutta se mitä voin tarjota on oman näkökulmani. En välittänyt Leeveistä enkä kotimaisesta musiikista yleensäkään ja ensimmäinen kotimaisen artistin levykin ilmestyi levyhyllyyni vasta loppuvuodesta 2000. (Kemopetrolin debyyttialbumi) Edelleenkin kotimaisen musiikin osuus levyhyllyni sisällöstä on korkeintaan 10-15 prosenttia. Mutta ottaen huomioon kuinka paljon enemmän maailmassa on tehty muuta kuin suomalaista musiikkia niin suhde ei ole mielestäni väärä. (Makuasioissa ei yleensäkään voi olla väärää tai oikeaa.)

Minun täytyi päästä 30-vuotiaaksi asti ja alkaa ymmärtämään omaa kuolevaisuuttani ennen kuin Leevi and the Leavingsin musiikki pääsi uimaan henkilökohtaiseen musiikkimaailmaani. Vaikka minulla onkin hyvinkin varhaisia musiikkimuistoja yhtyeestä aivan varhaislapsuudesta 80-luvulta niin muistan suhtautuneeni heidän musiikkiinsa hieman varautuneesti. Lapsena minusta tuntui etten ymmärtänyt sanoitusten teemoja ja teini-iässä luulin että yhtyeen ydin on pikkutuhmuuksissa joita luokan pahat pojat tykkäsivät toistella. On omanlaisensa ansa alkaa inhoamaan musiikkia joista inhoamasi ihmiset pitävät.

Työskenneltyäni viimeiset 10 vuotta mielenterveys- ja hieman päihdekuntoutujienkin parissa Göstan sanoitusten humanismi ja heikomman puolella oleminen ovat avautuneet minulle. Sympatioista huolimatta sanoituksissa käy ilmi ettei elämän ikuisille sivuraiteille ajautuneiden elämä ole mitään herkkua. Kun kaikki arjessa on sontaa niin viimeinen oljenkorsi on muistella jotakin yhtä hyvää muistoa elämästä ja juuri tällaisesta yhtyeen vuoden 1983 single Kyllikki kertoo. Teini-iän ihastus Kyllikkiin lämmittää edelleen kappaleen päähenkilön mieltä. Vastaava kaipausteema on yleinen monessa Leevien alkupään singleissä kuten vaikkapa Mitä kuuluu, Marja-Leenassa?. 

Gösta on maininnut haastattelussa ettei hän pitänyt yhtyettään mitenkään erikoisina muusikkoina tai säveltäjinä mutta että tuotantoon he panostivat runsaasti ja olivat siinä aika hyviäkin. Kyllikkiä kuunnellessa tuotannollisia ratkaisuja ei ainakaan voi moittia. Jopa hieman kantrahtava sovitus jossa taustalle miksattu kitara ajoittain mukailee laulun melodiaa toimii tavalla jossa tarina ja musiikki vetävät yhtä köyttä. Ironinen vihellyssoolo on juuri oikeassa kohden rytmityksen kannalta.

Kyllikin sanoitus on pieni pala päähenkilön menneisyydestä ja nykyisyydestä ja enempää meille ei tarjota. Emme saa ikinä tietää saako kertoja selvitettyä alkoholiongelmansa ja ne syyt taustalla jotka ovat niihin johtaneet. Mihin Kyllikin pyllistämiset miestenlehdissä johtivat ja kohtaako kaksikko joskus vielä toisensa. Oliko päähenkilöllä ja Kyllikillä ollut joskus oikeasti jotakin sutinaa vai onko kaikki vain laitapuolen kulkijan omaa nostalgisromanttista muistoharhaa? Ehkä Kyllikki on julkisuuden henkilö josta puistokemistimme pakkomielteisesti fantasioi ilman mitään totuuspohjaa? Oli miten oli niin se jää kuulijan tulkittavaksi.

Kyllä on tunnustettava että toisin kuin nuorempi itseni niin karvan verran vajaa nelikymppinen nykyminäni pitää tästä kappaleesta kovasti. Nyt kun olen kohdannut biisin päähenkilön tapaisia ihmisiä niin ymmärrän paljon paremmin mistä on kyse. Toivoisin vain että elämänsä karille ajaneet ihmiset joskus myös onnistuisivat sieltä pelastumaan. Tästä syystä Kyllikin melankolia pienellä tummuneella pronssireunalla on arvokas. Toivoa ei ikinä saa jättää pois. Ei edes musiikista.

Arvosana: 8,0/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti