lauantai 7. joulukuuta 2013

Howard Shore - Riders of Rohan

Artisti: Howard Shore
Kappale: Riders of Rohan (2002)
Albumi: The Two Towers OST
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Suhteestani Sormusten herra trilogian soundtracklevyihin olen kirjoittanut jo useammassa aiemassa arvostelussa joten ei siitä tällä kertaa enempää. Mutta on mukava ajatus että pian pääsen elokuvateatterissa taas Keskimaahan vaikka täytyy sanoa että mitään erityistä ei ensimmäisen osan soundtrackistä jäänyt mieleeni enkä ole sitä tullut levyhyllyyni hankkineeksikaan. On varmasti koulukunta jonka mielestä elokuvan ääniraita ei saa erottua vaan sen pitää olla hyvin yhteen nidottu ja erottumaton osa kokonaisuutta ja toiset taas haluavat ettei se saa olla vain unohtuvaa äänimattoa. Vaikkeivat Hobitin teemat ole vielä jääneetkään erottumattomasti mieleen (ehkä ensimmäisestä jäi enimmäkseen mieleen pari laulua) samalla tavalla kuin Sormusten herran tiedän silti Howard Shoren tehneen hyvää työtä tälläkin kertaa mutta nyt sitä laatua osasi jo odottaa.

Rohanin ratsastajat on luku Kaksi Tornia kirjassa ja kirjaa riittävän uskollisesti seurannut elokuvakin sai siis soundtrackilleen samannimisen kappaleen. Maalaileeko musiikki tarpeeksi uskottavia mielikuvia karujen olojen aina valmiista tasankojen ratsumiehistä joiden palveluksia tarvittiin vielä ainakin yhden kerran? Varmasti, mutta lisäksi musiikin on sovittava tarinaan jossa hajonneet saattueen rippeet jahtaavat örkkejä pelastaakseen hobitit ja takaa-ajajat kohtaavat Rohanin ratsastajat jotka ovat tuhonneet örkkijoukon.

Se mikä nostaa Howard Shoren sävellykset monen riviorkesteripaisuttelun joukosta on hänen ymmärryksensä dynamiikasta. Huomaan kuunnellessani selvästi että tämäkin kappale soi sekä lujempaa että hiljempaa kuin keskiverto popmusiikki. Kiitos vaihtelujen kohokohdat kuulostavat oikeasti isoilta ja hiljaisissa kohdissa korvat tarkentuvat kuuntelemaan.

Rohanin ratsastajien teema ei ehkä ole trilogian muistettavin sävellys ja siinä ehkä hetkittäin kierrätetään turhan paljon muutamaa vakioteemaa jotka toki ovat mainioita. Toisaalta ymmärrän kyllä että on hienoa että elokuvissa eri hahmoilla ja paikoilla on omat tunnusmelodiansa, sillä kyllähän esimerkiksi Imperial March ja Darth Vader ovat parempia yhdessä kuin erikseen. Mitä uutta voisin sanoa tästä mainiosta soundtrack musiikin edustajasta mitä en ole aiempien kohdalla sanonut? Ehkä vain sen että kun rivisävellyskin on tätä luokkaa niin se alleviivaa sitä kuinka hyvää ja kestävää jälkeä Howard Shore teki.

Arvosana: 6,5/10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti