lauantai 31. lokakuuta 2015

Jean Michel Jarre - Band in the Rain

Artisti: Jean Michel Jarre
Kappale: Band in the Rain (1982)
Albumi: The Essential
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Ehdoton tapa jolla tämän blogin kappaleet valitaan johtaa aina välillä siihen että random playn sormi värähtää levyillä olevien introraitojen tai vastaavien kohdalla. Ihmeen hyvin moiset on tähän asti jääneet valitsematta eikä nytkään kyseessä ole mikään parinkymmenen sekunnin pyrähdys vaan puolitoistaminuuttinen kappale alunperin Jean Michel Jarren The Concerts in China levyltä. Band in the Rain tai ranskankieliseltä nimeltään L'Orchestre sous la pluie (älkää pyytäkö lausumaan) on liveversio Equinoxe 8:n alkuintrosta. Tämä tieto oli minulle uutta mutta onneksi Internetin ihmeellinen maailma varmasti että tänäänkin opin jotakin mitä en ennen tiennyt. Onneksi tämä tieto ei lisää tuskaa.

The Concerts in China ei ole livelevy kaikkein tiukimmassa merkityksessä sillä vuoden 1981 Kiinan kiertueella tallennetut esitykset olivat teknisesti heikkolaatuisia ja niitä jouduttiin uudelleenäänittelemään päälle studiossa isolla kädellä. Ehkä suurempi merkitys oli sillä että kyseessä oli ensimmäisiä kertoja kun länsimainen artisti pääsi esiintymään kommunistisessa Kiinassa. Band in the Rain ei seiso mielestäni erityisen vahvasti omilla jaloillaan. Harvan biisin alkuintro pystyy. Liveversio ei tarjoa mitään erikoista lisäarvoa sillä satunnaiset aplodit eivät riitä viemään kiinalaisyleisön keskelle. Muutenkin kappaleen rakenne on liian yksinkertainen olematta yksinkertaisen nerokas.

Tuo Band in the Rain minulle sentään yhden positiivinen muistikuvan sillä se muistuttaa minua vuoden 1990 Amigalle ilmestyneen Wings pelin latausruutumusiikista. Ikävä kyllä en ole ikinä pitänyt sirkusmusiikista ja sirkusmusiikkimainenhan Band in the Rain omiin korviini on. Elektroninen posetiivimusiikki voisi ehkä todella villillä toteutuksella toimiakin mutta ei tässä tapauksessa. Mutta jottei aivan täysnegatiiviseksi menisi niin kappaleen kuminen biitti ei ole hassumpi. Band in the Rain on kuin rekan nuppi irrotettuna perävaunustaan. Yhdistelmäajoneuvo on paljon uljaampi näky kuin sen osat erikseen.

Arvosana: 2,5/10

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Agnetha Fältskog - I Stand Alone

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: I Stand Alone (1987)
Albumi: I Stand Alone
Mieleenjäävin lause: "Why did I keep holdin' on after all the love was gone?"

Pienen syyslomatauon jälkeen on hyvä jatkan oman musiikkimaun ytimestä. Abban jäätyä määrittelemättömän pitkälle tauolle lähtivät molemmat laulajista englanninkieliselle soolouralle. Frida julkaisi 80-luvulla kaksi englanninkielistä soololevyä ja Agnetha kolme. Vuoden 1987 I Stand Alone ei menestynyt kaupallisesti hyvin muualla kuin Ruotsissa jossa se oli vuonna 1988 parhaiten myynyt albumi. Omasta mielestäni kyseessä on mukavan tasainen albumi joka on päätunnelmaltaan melankolinen ja jonka heikkoutena  on lähinnä killeribiisien puuttuminen. Peter Cetera tuotti albumin soundeiltaan amerikkalaisemmaksi kuin aiemmat Agnethan soolot. Lentopelosta tunnetusti kärsivä Agnetha teki poikkeuksen ja lensi Los Angelesiin levyttämään ja epämukavasti matkasta huolimatta piti reissua vaivan arvoisena.

Albumin nimibiisi I Stand Alone ei saanut singlejulkaisua mutta se käy hyvin maistiaisena yleisestä albumin linjasta niille jotka eivät ole sitä aiemmin kuunnelleet. Kappaleesta vastaavat Peter Cetera sekä Bruce Gaitsch jonka kanssa Agnetha seurusteli albumin teon aikaan. I Stand Alone kertoo tuoreeltaan katkenneesta suhteesta jossa on ollut pettämistä ja pettymyksiä. Suurin virhe oli jatkaa tuhoontuomittua suhdetta vaikka toivo sen kestämisestä oli jo mennyt. Risteyksessä oleva nainen antaa miehen kuulla kunniansa epäsuorasti mutta tehden selväksi sen että loppu on tullut ja hän on mieluummin onneton yksin kuin epätoivoinen yhdessä.

I Stand Alonea ei ole vaikea sijoittaa ajallisesti sillä kasarisoundeista ei voi erehtyä. Lempilapseni eli kappaleen pituus on tällä kertaa melkein oikea. Lähes viisiminuuttinen erotarina on haastava mutta väliosiin taustalle on saatu sen verran mielenkiintoisia pikkujuttuja syntikoilla että kuunteluväsymys ei iske.

Agnetha hoitaa oman tonttinsa hyvin ja jo Abba-aikana opittu loukatun naisen hillitympi tulkinta toimii tässäkin kohden. Amerikkalaiset laulajasiskot syyllistyvät usein ylidramatisoimaan vastaavissa tulkinnoissaan mutta se ei toimisi tämän kappaleen kontekstissa. Kun pettynyt ja murtunut nainen kävelee lopulta itse ulos pystyyn kuolleesta suhteesta ei tulkita äänenkäytännöllistä lautasenheittelyä vaan hiljaista lähtöä ja viimeistä ovenkolahdusta matkalaukun kanssa. Kun sen kaiken kuulee tulkinnasta ilman että se kerrotaan suoraan sanoin voidaan vain onnittella laulajaa tarinankertojana ja tuottajaa oikeista tuotantoratkaisuista. I Stand Alone todistaa että niin sanotun adult contemporaryn ei aina tarvitse olla kirosana.

Arvosana: 7,0/10

lauantai 10. lokakuuta 2015

Pariisin kevät - Jalokiviä

Artisti: Pariisin kevät
Kappale: Jalokiviä (2013)
Albumi: Jossain on tie ulos
Mieleenjäävin lause: "Olen täällä jossain takana silmien."

Pariisin kevät kuuluu tapauksiin joihin en lämmennyt heti. Pidin Pikku Huopalahtea ärsyttävänä pääkaupunkiseutukeskeisenä apeiluna ja vasta Astronautti levyn Tämän kylän poikii sai harkitsemaan mielipiteen muuttamista. Ehkä voisin yhä sanoa että minun ja Pariisin kevään välinen suhde on vielä kiveen kirjoittamaton. Yhtye julkaisee tarpeeksi usein hyviä sinkkuja ja Astronautti oli albumikokonaisuutenakin hyvä. Harvoin olen lämmennyt Parisiin kevään biiseille nopeasti vaan ne tuntuvat vaativan kuuntelua ennen kuin ne voivat voittaa minut puolelleen.

Kirjoittaessani tätä arvostelua 10.10. on maailman mielenterveyspäivä. Siinä mielessä Pariisin kevään vuoden 2013 Jossain on tie ulos -albumin raita Jalokiviä sopii teemaan. Ainakin itse saan sanoituksesta mielikuvia oman mielenterveytensä tasapainon kanssa kamppailevasta ihmisestä. Kaiken kurjuuden keskellä ihminen pakenee mielensä sisälle joka piirtää fantastisia ja samalla kammottavia maisemia. Mielimatkan keskellä todellisuus koettaa paistaa lavasteiden raoista kutsuen takaisin elämään.

Arto Tuunelan ääni on tunnistettava mutta yksiulotteinen. Hänen äänensä myös kuulostaa varsin erilaiselta livenä verrattuna levyillä kuultuun. Jalokiviä on äänimaailmaltaan liian täyteenahdettu ja kärsii dynamiikan puutteesta. Soittimet eivät erotu toisistaan ja puuroinen äänivalli aiheuttaa kuunteluväsymystä. Myös sinänsä mielenkiintoinen sanoitus uhkaa jäädä kuulematta tästä syystä. Väistämättä tulee mieleen kuinka paljon parempi lopputulos olisi voinut olla jos kappaleen olisi tuottanut vaikkapa PMMP:n levyillä hyvää jälkeä tehnyt Jori Sjöroos. PMMP:n levyillä suuret soundit eivät yleensä tukkeuttaneet äänimaisemaa. Säästeliäästi käytetyt taustalaulut sentään piristävät kokonaisuutta.  

Jalokiviä on kahtiajakoinen tapaus. Sanoitus on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä mutta äänimaailman tukkoisuus koettaa parhaansa mukaan upottaa sen alleen. Olisi mielenkiintoista kuulla kappaleesta versio joka olisi riisutumpi. Mietin jopa mielessäni miltä tämä voisi kuulostaa esimerkiksi Vesa-Matti Loirin rahisevana tulkintana. Mutta realiteetti on se että hyvät ja huonot puolet jäävät vaakakupeissa suunnilleen tasan. Pariisin kevään ollessa kyseessä varaan itselleni oikeuden pitää tästä vielä useamman kuuntelun jälkeen enemmän.

Arvosana: 5,0/10

lauantai 3. lokakuuta 2015

Bobby Brown - My Prerogative

Artisti: Bobby Brown
Kappale: My Prerogative (1988)
Albumi: 20th Century Hits: 1985-1989
Mieleenjäävin lause: "I made this money, you didn't."

Tavaramerkkibiisit ovat yksittäisiä kappaleita joista artistit tai bändit parhaiten tunnetaan. Tämä ei tarkoita että kyse olisi välttämättä yhden hitin ihmeestä. Monilla artisteilla voi olla liuta hittejä mutta vain se yksi biisi jota ei pysty jättämään esityslistalta pois. Tapauksesta riippuen tavaramerkkibiisi voi olla rasite tai sitten siihen suhtaudutaan ylpeydellä. Hieman helpompaa omaan tunnusbiisiin suhtautuminen on varmasti silloin kun kyseessä on oma ohjelmajulistus ja sanoitus jonka takana voi sataprosenttisesti seistä.

Amerikkalaisen new jack swing tyylin ehkä tunnetuimman esittäjän Bobby Brownin laulu-ura on jäänyt varjoon johtuen hänen skandaalinkäryisestä suhteestaan Whitneyn Houstonin kanssa. Bobby Brownin ura alkoi New Edition poikabändissä josta hänet häädettiin pois käytösongelmien vuoksi. Pahaa poikaa tämä ei hidastanut sillä hän teki läpimurtonsa toisella sooloalbumillaan Don't Be Cruel vuonna 1988 jolta lohkaistiin myös hänen tavaramerkkihittinsa My Prerogative. Brownin hittiputki jatkui mukavasti 90-luvun puoliväliin asti jonka jälkeen hän oli useimmiten otsikoissa huumehöyryisen elämänsä ja seurustelusuhteensa vuoksi. My Prerogativekin voi olla nuoremmille tutumpi Britney Spearsin versiona. Vertailun vuoksi Youtubessa Bobby Brownin alkuperäisversiolla on 6,5 miljoonaa katselukertaa kun taas Britneyn coverilla 19,7 miljoonaa.

Bobby Brownin itse kirjoittama My Prerogative on nuoren miehen uhoa häneen ja hänen elämäntapaansa kohdistuvaa kritiikkiä vastaan. Lähestymistapa ei ole nykymittapuulla uusi sillä ovathan varsinkin hip hopissa ökyily- leveilybiisit oma taiteenlajinsa. Mutta Brownin lähestymistapa on: Minulla on naisia, entä sitten? Minulla on rahaa, entä sitten? Teen joskus virheitäkin, entä sitten? Olen ansainnut itse kaiken mitä minulla on ja teen sillä itse mitä haluan eikä kateellisten puheet paina. Ehkä näin jälkikäteen ajatellen itsekritiikkiäkin olisi Bobby Brownin elämässä tarvittu, mutta ainakin saimme tuloksena tämän varsin muistettavan itsetunnonpönkitysbiisin.

New jack swing ei ole omiin korviini pahiten vanhentunutta musiikkia, jalostuihan siitä mm. 90-luvun monien poikabändien menobiisien soundi. Bobby Brownin monessakin mielessä nenäkäs ääni sopii hyvin juuri tähän biisiin. Biitit ovat mukavan iskeviä ja Teddy johon sanoituksessa pari kertaa viitataan on tuottaja Teddy Riley. My Prerogative ei ehkä ole aivan ominta juttuani musiikillisesti mutta kieltämättä siinä on oma viehätyksensä. Egotripit eivät ole minun juttuni onhan kyseessä letkeä ja tarttuva ralli. Hyvin tuotetussa elektronisessa iloittelussa vaihtelua on tarpeeksi ja vaikkei Bobby Brownin ääni olekaan kaikkein parhaiten kuunteluväsymystä estävä niin pieninä annoksina se toimii. Get busy!    

Arvosana: 6,0/10