keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Culture Beat - Got to Get It

Artisti: Culture Beat
Kappale: Got to Get It (1993)
Albumi: 64 Dance Classics
Mieleenjäävin lause: "Yeah, yeah, yeah."

Eurodancea pikkulauantain iloksi. Culture Beat muistetaan taatusti parhaiten vuoden 1993 Mr Vain hitistään mutta moniko tietää että kyseinen projekti on jatkanut olemassaoloaan tähän päivään asti? Keulakuvat ja jopa tuottajakin ovat ehtineet vaihtua matkan varrella mutta tunnetuimmat Culture Beatia edustaneet henkilöt lienevät laulaja Tania Evans ja räppäri Jay Supreme jotka ovat äänessä tämän päivän sattuman sanelemalla.

Got to Get It hukkaa jotakin joka teki Mr Vainista joukosta erottuvan eurodancehitin. Tania Evans kuulostaa tässäkin kappaleessa hyvältä ja Jay Supreme ajaa jäykähköissä räpeissä asiansa mutta se jokin puuttuu. En silti halua olla liian kriittinen sillä tälläkin kappaleella on hetkensä ja se on keskimääräistä paremman kuuloista dancea tuotantonsa puolesta. Varmasti tämä on saanut soittoaikaa Salodanger -showssa ja pärisyttänyt karvanoppatoyotien peräkontteja. Unohtamatta nykypäivän mainiota Ylex:n Parasta ennen -ohjelmaa.

Got to Get It täyttää tehtävänsä tanssimusiikkina sillä se on tanssittavaa ja siitä tulee hyvälle tuulelle. Mikään täsmäleka se ei ole, mutta on juuri sopiva kappale soittettavaksi siinä kohden kun kaikki ne tunnetuimmat eurodancehitit alkavat tökkiä. Pidän kappaleen puhtaista soundeista ja ne eivät ole vanhentuneet ajan myötä aivan niin paljoa kuin monille muiden saman aikakauden dancebiiseille on käynyt. Jay Supremen räpit ovat kylläkin hieman liian monotonista kuultavaa verrattuna Tania Evansin samettiseen lauluun. Ei mitään erikoista mutta kelpo kuunneltavaa sille joka eurodancesta sattuu pitämään.

Arvosana: 5,5/10

maanantai 28. maaliskuuta 2011

ABBA - Hasta Manana

Artisti: ABBA
Kappale: Hasta Manana (1974)
Albumi: Waterloo
Mieleenjäävin lause: "Where is the dream we were dreaming and all the nights we shared?"

Elämä on täynnä valintatilanteita ja usein jälkiviisastelu on helppoa. Harva on kuitenkaan sitä mieltä että kun Benny Andersson, Björn Ulvaeus ja Stig Anderson miettivät millä kappaleella lähtisivät tavoittelemaan Euroviisiedustuspaikkaa vuonna 1974 että he olisivat valinneet väärin. Waterloo marssi voittoon ja klassikoksi, mutta historia olisi voinut olla toinenkin, sillä alunperin valinta tehtiin Waterloon ja Hasta Mananan välillä. Kummallakin kappaleella oli näppärä nimi ja vaikka Hasta Manana koettiin turvallisemmaksi valinnaksi valittiin Waterloo koska se perustui Agnethan ja Fridan yhteislauluun mikä antaisi ryhmästä oikeamman kuvan.

Hasta Manana on Abbaa sieltä iskelmällisemmästä päästä kaudelta jolloin bändi etsi vielä lopullista suuntaansa. Kappale on sympaattisen, mutta hieman poukkoilevan Waterloo -albumin parhaimmistoa jääden kuitenkin jälkeen levyn nimibiisille kaikin tavoin. Se ei kuitenkaan tarkoita että Hasta Manana olisi huono kappale vaan sitä että vertailu on epäreilu.

Kaunis, kaihoisa ja hitusen surumielinen ovat mielestäni sopivia sanoja kuvaan Hasta Mananaa. Agnetha on päälauluvastuussa ja kohokohta onkin hänen puhuttu väliosansa biisin puolivälissä. Hän on aina ollut parhaimmillaan laulaessaan kaihoisasti menetetystä, vaikeasta tai kaukaisesta rakkaudesta. Moni mies varmaan tietää tunteen mikä tulee jos on istunut surumielisen tai itkevän tytön vieressä ja Agnethan laulu on omiaan tekemään lähes samanlaisen vaikutuksen. Hasta Manana on tarkoituksellisen nostalginen kappale ja lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen nostalgian tunne on vain kasvanut. Ei aivan parasta Abbaa, mutta hehän eivät ikinä sutta ja sekundaa tehneetkään. 

Arvosana: 7,5/10

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Texas - Summer Son

Artisti: Texas
Kappale: Summer Son (1999)
Albumi: The Hush
Mieleenjäävin lause: "I'm tired of telling the story, tired of telling it your way."

Skotlantilaisen Texasin nousu suureen suosioon otti aikansa vaikka debyyttialbumin I Don't Want a Lover olikin hitti. Vasta White On Blonde ja The Hush -albumit iskivät pöytään sellaiset valttikortit singlejen muodoissa joilla bändin suosiota pidätelleet padot murtuivat. Kokoelmalevyn jälkeen Texas piti taukoa ja parin hieman vaisummin menestyneen levyn jälkeen bändi jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Bändin laulaja Sharleen Spiteri on ehtinyt julkaista kaksi soololevyä ja Texasin paluuta on huhuttu vuodelle 2011.

Hyvän ja todella hyvän kappaleen erottaa parhaiten siitä että hyvä kappale kuulostaa hyvältä mutta todella hyvä kappale aiheuttaa myös todella hyvät fiilikset. Parasta musiikissa on se tunne kun jokin biisi aiheuttaa hetkellisen euforian tunteen joka tuntuu silti kuin jokin kuplisi sisällä ja painaisi rinnanalaa. Itselleni tämä tunne on harvinainen ja usein ne kerrat kun jokin kappale aiheuttaa sen ensi kertaa jäävät usein pysyvästi mieleen. Summer Son kuuluu kappaleena tähän harvalukuiseen joukkoon ja muistan sanoneeni kappaleen ilmestymisvuonna ystävälleni: "Tämä olisi täydellinen kappale jos vain kellot kuulostaisivat vielä metallisemmilta." Näin jälkikäteen ajatellen olin väärässä, kappale on täydellinen sellaisena kuin se on. 

Elämässä ei aina saa mitä haluaa mutta siitä on päästävä silti yli ja juuri tämä on Summer Son -kappaleen teema. Kappale ilmestyi aikana jolloin tuo teema oli omassa elämässänikin ajankohtainen mikä tekee siitä minulle päiväkirjamaisen. Mutta Summer Son olisi ilman täydellistä ajoitustakin erinomainen kappale. Kaikkien hienojen Texasin kappaleiden joukossa se on minulle päätä ylempänä muita ja ansiosta. Kappaleessa on erinomainen yhdistelmä tunnetiloja: epätoivoa, täyttymystä, katumusta, toivoa ja intohimoa. Summer Son oli hieno joutsenalaulu toiselle musiikillisista lempivuosikymmenistäni.

Arvosana: 9,0/10

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Snap! - Rhythm Is a Dancer (7" edit)

Artisti: Snap!
Kappale: Rhythm Is a Dancer (1992)
Albumi: This Is Snap!
Mieleenjäävin lause: "I'm as serious as cancer when I say rhythm is a dancer."

Eurodance on musiikkigenre joka voidaan erityisen hyvin lokeroida 90-luvulle. Sen kulta-aika kesti suunnilleen edellämainitun vuosikymmenen ja hieman samalla tavalla mutta pienemmässä mittakaavassa sen suosion romahtaminen merkitsi samalla uuden vuosikymmenen tuloa kuin discon "kuolema" 80-luvun alussa. Rantarock oli Suomessa hetken aikaa suurin festari dancemusiikin voimalla ja kaatui dancen suosion mukana yhtä nopeasti kuin nousikin.

Monet saksalaiset tanssimusiikin tekijät turvautuivat italialaisiin salanimiin 90-luvulla koska saksalaisia ei mielletty viileän tanssimusiikin säveltäjiksi. Niin oli myös Rhythm Is a Dancerin laita jonka salanimien takaa sävelsivät saksalaiset Michael Münzing ja Luca Anzilotti. Kappaleen naisvokaalit lauloi Thea Austin ja jähmeät mutta vahvat rap-osuudet Turbo B. Rhythm Is a Dancer oli ilmestyessään yksi ensimmäisistä eurodancebiiseistä ja siinä onkin kaikki tyypilliset genreen kuuluvat ominaisuudet. Naisen laulama kertosäe jonka kanssa vuorottelevat miesräppärin räp-osuudet. Yksinkertaiset ja tarttuvat melodiat sekä tasainen poljento löytyvät esimerkillisesti päivän sattuman sanelemastakin.

Se pitääkö Rhythm Is a Dancerista riippuu varmasti paljon siitä suhtautuuko nostalgisesti 90-luvun dancemusiikkiin. Jos inhosit tätä jo kappaleen ollessa uusi, tuskin pidät siitä nytkään. Itselleni juuri 92-98 eurodance tuo paljon muistoja mieleen ja niinpä tämäkin kappale on mieleeni. Suurimpiin suosikkeihini se ei aivan yllä mutta onhan tämä riittävän hyvä tuomaan hymyn huulilleni. Kauniit naisvokaalit yhdistettynä keskivertoa persoonallisempiin (joskin hieman koomisiin) räppeihin kelpaavat minulle tälläkin vuosituhannella.  

Arvosana: 7,0/10

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Anne-Marie David - Tu te reconnaitras

Artisti: Anne-Marie David
Kappale: Tu te reconnaitras (1973)
Albumi: Eurovision: Congratulations 1956-1980
Mieleenjäävin lause: "Tu verras, tu te reconnaitras."

Viisuvoitto oli pitkään yksi niistä suomalaisten saavuttamattomissa olevista asioista ja harva osasi aavistaa miten se toistaiseksi ainoa voitto meille tulisi. Vaikka voitto olikin makea, itselleni viisujen kulta-aikaa on 70-luku. Olkoonkin että muistan vasta 80-luvun viisuja katsoneeni televisiosta suorana, 70-luvun viisihitit ovat näin jälkikäteen kuunneltuna itselleni niitä parhaita. Silloin viisut olivat vielä lähempänä sitä pop-musiikkia joka muutenkin soi radioissa eikä sellaista viisukappaleen formaattia oltu vielä niin selvästi hakattu kallioon. 70-luvun voittajakappaleista kaikki ovat mieleeni ja lisäksi voittajabiisien ulkopuoleltakin löytyy paljon todella hyvää musiikkia.

Ranskalainen Anne-Marie David toi Luxemburgille sen viisuhistorian kolmannen voiton vuonna 1973 kappaleella Tu te reconnaitras (tunnistat itsesi). Kyseessä on yksi tunnetuimmista viisuklassikoista (aivan niiden suurimpien suosikkien jälkeen) jonka ajan hengen mukaisesti suomeksi levytti Katri Helena nimellä Nuoruus on seikkailu.

Viisujen kolmen minuutin pituussääntö varmistaa sen että kappaleissa ei ole paljoakaan tyhjäkäynnille tilaa vaan aika tule käyttää tehokkaasti hyväksi mikä toteutuu esimerkillisesti Tu te reconnaitrasissa. Hyräilevä alkuintro vie kappaleen sopivan suureelliseen ja dramaattiseen nostatukseen kohti kertosäettä joka onkin todella hieno. Ranskankieliset sanat kuulostavat ainakin näin kieltä taitamattoman korvaan hyviltä ja Anne-Marie onnistuu laulusuorituksessaan löytämään sopivan tasapainon ajautumatta liialliseen paatokseen. 

Pidän vanhempien viisujen hienoista orkestraatioista sillä ne luovat suuruuden tuntua ollen silti lämpimiä ja hengittäviä. Tu te reconnaitras on tasapainotettu erinomaisen hyvin; laulajalle annetaan herkkinä hetkinä tilaa ja muulloin orkesteri luo kappaleelle vetävän äänimaton. Viisukappale kuuluu tietenkin lopettaa mahtipontiseen nostatukseen tai venytykseen eikä Tu te reconnaitras tuota tässäkään kohti pettymystä. Après toi, Tu te Reconnaitras ja Waterloo ovat mielestäni kovin peräkkäisten vuosien voittajakolmikko viisujen historiassa eikä päivän biisin tarvitse tässäkään seurassa hävetä. Vaikka Waterloo on se viisujen viisu ja Après toi on karvan verran Tu te reconnaitrasia parempi, on kyseessä silti puhdasta kultaa oleva viisuklassikko.

Arvosana: 8,5/10

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Sweet - Fox on the Run

Artisti: Sweet
Kappale: Fox on the Run (1975)
Albumi: Blockbuster! The Best of the Sweet
Mieleenjäävin lause: "F-foxy, fox on the run and hideaway."

Englannin glamrocksensaatio Sweet kärsi koko uransa ja sen jälkeenkin tuotetun  bändin maineesta. Päivän sattuman sanelema kappale Fox on the Run oli ensimmäinen suurempi yritys pyristeellä huonosta maineesta eroon, sillä se oli bändin ensimmäinen singlejulkaisu jonka he olivat itse säveltäneet ja sanoittaneet. Kappale oli julkaistu hieman erilaisena versiona jo vuonna 1974 Desolation Boulevard -albmilla, mutta hiotumpi singleversio sai julkaisun seuravana vuonna. Bändi saikin hyvän alun itsenäiselle taipaleelleen singlesäveltäjinä joskin sen jälkeen ura lähti hiljalleen laskusuuntaan kun villi elämäntyyli alkoi vaatia veronsa.

Fox on the Run alkaa metkalla syntetisaattorikuviolla ja syntetisaattoria onkin käytetty koko kappaleessa erittäin mukavasti. Syntsa onkin se mikä erottaa kappaleen eniten Sweetin aiemmista glamrockbiiseistä. Brian Connollyn laulu kuulostaa hyvältä kuten aina ja mitäpä olisi Sweet ilman Andy Scottin semivinksahtaneita välihuutoja. Fox on the Run on glamrockia minun makuuni; kappale säihkyy, kuplii ja sykkii juuri parhaaseen mahdolliseen tahtiin ja mukana on se tärkeä pieni annos vaaran tunnetta. Kappaleen todennäköisesti bändäreistä kertova sanoitus on myös astetta maanläheisempi kuin monien vastaavien biisien välillä hieman liian lennokkaat sanailut.

Fox on the Run on mielestäni yksi Sweetin parhaimpia tuotoksia. Kappale on kuuluu siihen hieman nolostutavaan ryhmään biisejä jotka olen kuullut ensin coverversiona tietämättä sen olevan coveri. Tässä tapauksessa kyseessä oli dancecoveri joltakin 90-luvun alkupuolen lukemattomista kokoelmista. (Techno & Dance tai vastaava) Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä löytää alkuperäisversio varsinkaan kun se on niinkin jytäävä kuin tämä.   

Arvosana: 7,5/10

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Village People - Sex Over the Phone

Artisti: Village People
Kappale: Sex Over the Phone (1985)
Albumi: We Want You
Mieleenjäävin lause: "Hot, I look very hot."

"Mitkä olivatkaan Village Peoplen roolithahmot?" Tämän kysymyksen voi kuulla useinkin, sillä jollakin tavalla Village People on onnistunut jäämään ihmisten mieleen sekä stereotyyppisten hahmojensa että tietenkin monien discoklassikoidensa kautta. Nykyäänkin maailmaa kiertää showryhmä Village Peoplen nimellä, mutta kovin paljoa tällä kokoonpanolla ei ole alkuperäisen kanssa tekemistä. Mutta musiikki on jäänyt kuitenkin elämään ja tuottamaan ihmisille hyvää mieltä tänäkin päivänä.

Sex Over the Phone oli samannimisen ja samalla Village Peoplen viimeiseksi jääneen albumin nimibiisi. Suurin menestys oli tässä vaiheessa jo jättänyt yhtyeen kuten oli käynyt suurimmalle osalle muistakin discon aallonharjalla ratsastaneille artisteille. Mutta ainakin yritystä löytyi olla yhä hip ja ajankohtainen. Kappaleen aiheena on siis puhelinseksi ja yhtye tarttuu aiheeseen samalla kritiikittömällä innolla kuin laivastoon liittymiseenkin aikoinaan In the Navy kappaleessaan. Elämä hymyilee miehelle joka turvautuu säännöllisesti puhelinseksiin sillä mikään fantasia ei ole väärä ja tyydytys on taattu. -Niinpä niin.

Uskon kuitenkin että kappale on tehty kieli poskessa kuten koko Village Peoplen muukin tuotanto. Sex Over the Phone on soundillisesti oman aikansa lapsi ollen kasari tanssipoppia takovine konerumpuineen eikä tietenkään saksofoniakaan ei ole voitu jättää käyttämättä. Vaikka yleensä tämän blogin yhteydessä ei yleensä puhutakaan kappaleiden musiikkivideoista niin tämä kappale on ehdottomasti parempi nauttituna yhtä aikaa erittäin campin videonsa kera. Höpsöä ja harmitonta kuten Village Peoplen koko tuotanto keskimäärin muutenkin, vain tarttuvuus on hieman päässyt väljähtymään sitten bändin 70-luvun kultakauden. Ennemmin tämän kuulemisesta tulee hyvälle mielelle kuin pahalle, joten kappale on olemassaolonsa ehdottomasti ansainnut.

Arvosana: 6,0/10

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Bee Gees - Night Fever

Artisti: Bee Gees
Kappale: Night Fever (1977)
Albumi: Saturday Night Fever OST
Mieleenjäävin lause: "Here I am, praying for this moment to last."

Hyvät naiset ja herrat, tämä on discoa! Jos pitäisi disco -ilmiötä tuntemattomalle ulkoavaruuden oliolle esitellä parhaalla mahdollisella tavalla mistä on kyse, Saturday Night Fever -elokuva soundtrackin kera olisi keinoista nopein ja paras. Bee Gees saavutti pitkän uransa suurimman huipun ratsastaessaan discon aallonharjalla 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, mutta menestyksellä oli hintansa. Kun disco "kuoli", sen suurimmat äänenkannattajatkin joutuivat vielä suurempaan epäsuosioon kuin aiempi suosio oli ollut. Mutta Gibbin veljekset selvisivät tuottamalla hittejä muille artisteille ja lopulta he saivat ansaitsemansa tunnustuksen urastaan 90-luvun lopulla.

Night Feverissa on kaikki Bee Gees discohitin elementit: sykkivä ja keinuva pulssi, ainutlaatuinen falsettilaulu ja pop-historian paras veljeskolmikko uransa parhaassa iskussa. Kappale starttaa vahvasti ja sama vahva discopoljento kulkee katkeamatta loppuun asti. Mielestä Night Feverin kohokohta on ehdottomasti säe jossa lauletaan: "Here I am, prayin for this moment to last, living on the music so fine, borne on the wind, making it mine." Juuri tässä kohden biisin muutenkin korkea energiataso saavuttaa huippunsa.  

Harva kappale on yhtä menevä ja letkeä kuin Night Fever. Tässä kaikki on Gibbin veljesten käsittelyssä päätynyt melkein niin hyväksi kuin mahdollista eikä myöhempää uraa hetkittäin haitanneesta liiallisesta siloittelusta ole tietoakaan. Makeaa ja siloiteltuahan tämä on, muttei kuitenkaan hattaramaista. Night Fever on yksi parhaimmista discobiiseistä mutta jotakin Bee Geesin tasosta kertoo se ettei se mielestäni ole kuitenkaan heidän paras kappaleensa. En kaipaa 70-luvulta teryleeniä mutta tällaista musiikkia kylläkin.  

Arvosana: 8,5/10

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Linda Sundblad - Back in Time

Artisti: Linda Sundblad
Kappale: Back in Time (2006)
Albumi: Oh My God!
Mieleenjäävin lause: "But I found a baby, a baby who loves me."

Linda Sundblad jätti koulun kesken 15-vuotiaana liittyäkseen silloin suhteellisen tuntemattoman Lambretta -bändin laulajaksi. Lambretta löi kotimaassaan Ruotsissa läpi debyyttialbumillaan vuonna 1999 ja 2002 julkaistiin Lambrettan kaupallisesti menestyksekkäimmäksi jäänyt bändin omaa nimeä kantanut albumi jolta lohkaistiin meilläkin radiosoittoa saanut single Bimbo. Lambretta pisti pillit pussiin vaisummin menestyneen kolmannen albumin jälkeen ja pian Linda Sundblad ilmoittikin soolouransa alkamisesta. Debyyttisoolo Oh My God! menestyi mukavasti Ruotsissa mutta kakkosalbumi Manifest on ollut selvästi vähemmän menestyksekäs. Sundblad on vieraillut laulajana mm. Apocalyptican Faraway Vol.2 -kappaleella.

Tyylillinen muutos Lambrettan rockista puhtoiseen poppiin sooloartistiksi siirryttäessä oli Linda Sundbladin tapauksessa suuri. Varmasti monet muutkin Lambrettasta pitäneet kuin minä toivoivat Lindan jatkavan suunnilleen vanhoilla linjoilla mutta toisin kävi. Back in Time julkaistiin Oh My God! -albumin kolmantena singlenä ja on myös sopiva kappale kuvaamaan sen keskimääräistä tyyliä. Back in Time on radioystävällistä konepoppia jossa on kasarivaikutteita. Kappale kertoo tytöstä joka haluaisi mennä ajassa taaksepäin kertomaan epävarmalle teini-ikäiselle itselleen että asiat kyllä järjestyvät tulevaisuudessa vaikka juuri silloin ei siltä tuntunutkaan.

Back in Time on toteutukseltaan hieman yllätyksetön onnistuen kuitenkin kuulostamaan raikkaahkolta. Biisi voisi tyylillisesti sopia hyvin esim. Katy Perrylle. Lindan laulu kuulostaa mukiinmenevältä ja hänen nostaa omalla panoksellaan kappaleen tasoa vaikka kuten jo mainitsikin jään yhä kaipaamaan Lambretta-aikojen rockimpaa ulosantia. Kappaleen eväät on syöty kolmen minuutin kohdalla mikä olisikin ollut sopivampi pituus neljän minuutin sijaan. Kuuntelisin tätä vaivattomasti radiosta tai satunnaiskuuntelussa mutta tuskin poimisin tätä ikinä soimaan tarkoituksella. Mutta kyllä vähän keskivertoa parempaa poppista aina maailmaan mahtuu. 

Arvosana: 5,5/10

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

MARRS - Pump Up the Volume

Artisti: MARRS
Kappale: Pump Up the Volume (1987)
Albumi: 64 Dance Classics
Mieleenjäävin lause: "Brothers and sisters, pump up the volume."

Ei varmaankaan ole kovin monta parempaa esimerkkiä yhden hitin ihmeestä kuin Marrs (myös muodossa M|A|R|R|S) joka julkaisi vain yhden singlen ennen hajoamistaan. Se hitimpi singlepuolisko Pump Up the Volume oli kasattu kymmenistä sampleista joidenka tekijänoikeudet aiheuttivat ongelmia ja niinpä kappaleesta pudotettiin eri julkaisuihin sample toisensa perään. Suurimmalle osalle suomalaisista kappale on tutuin Pulttibois sarjan alkuteksteistä. 

Pump Up the Volume kuulostaa hieman levottomalta ja palapelimaiselta mikä on toisaalta osa sen viehätystä. Nykypäivän kuuntelijan korviin hieman primitiiviset soundit kuulostavat nostalgisilta ja toisaalta sopivan simppeleiltä verrattuna nykypäivän konemusiikkiin jossa taitava tekijä saa soundit kohdilleen just eikä melkein. Tyylillisesti kappale tuo mieleen Yellon suurimmat hitit. Nuorena Amigalla paljon tracker musiikkia kuunnelleena ja hieman tehneenäkin tällainen sampleista kasattu kappale kuulostaa nostalgisen mukavalta.

Heikoimpina hetkinään Pump Up the Volume ajautuu hieman sivuraiteille ja ehkä välillä vähempikin efekteillä kikkailu olisi voinut olla hyväksi. Mutta suurimmaksi osaksi se edustaa sillisalaattibiisien parhaimmistoa. Kappale on hauska olematta kuitenkaan huumorimusiikkia mikä voidaan laskea vahvuudeksi. Kyllähän tämä kelpaa kuunnella hiljaa mutta mieluummii kovaa.

Arvosana: 7,0/10

maanantai 7. maaliskuuta 2011

The Four Tops - Ask the Lonely

Artisti: The Four Tops
Kappale: Ask the Lonely (1965)
Albumi: The Super Sounds of the 70's
Mieleenjäävin lause: "Just ask the lonely."

Yhä keikkaileva The Four Tops pysyi samassa neljän miehen kokoonpanossa vuodesta 1953 vuoteen 1997 jolloin luonnollinen poistuma pakotti miehistönvaihdokseen. Nykykokoonpanossa vaikuttaa enää yksi alkuperäisjäsen, Abdul "Duke" Fakir. Yhtye oli yksi Motownin kultakauden suuruuksista ja Holland-Dozier-Holland hittikone sävelsi heille monta ikivihreää laulua. Yksi The Four Topsin tavaramerkeistä oli edesmenneen Levi Stubbsin lämmin ja tunnistettava baritoni. 

Ask the Lonely on Four Topsin pikkuhitti vuodelta 1965 eli ajalta juuri ennen bändin suurta läpimurtoa. En tiedä miksi kappale löytyy The Super Sounds of the 70's halpiskokoelmalta, The Four Topsin vuoden 1973 singlebiisin Ain't No Woman -nimisenä mutta virheethän eivät näissä ole kovinkaan harvinaisia. Kappale kertoo miehen yksinäisyydestä jota hän tuntee kun suuri rakkaus on hänet jättänyt. Levi Stubbs tekee hyvää työtä kuulostaen juuri siltä miltä rakkautta kaipaavan miehen tuleekin. Hän laulaa sopivan miehekkäästi, herkästi ja surumielisesti kuulostamatta silti nössöltä. On hetkiä jollonikin mieskin saa murtua ja silloin asia on vakava. Myös kolmikko Payton, Benson ja Fakir sekä naistaustalaulajat (The Andantes) tekevät erinomaisesti kokonaisuutta tukevat taustalaulusuoritukset.  

60-luvulla tehtiin paljon erinomaista soulia eikä Ask the Lonely jää kakkoseksi kuin aivan lajinsa parhaimmistolle. Kappaleen suuri tunnelataus kykynee vaikuttamaan kuuntelijan omiin fiiliksiin ja se on aina hyvän laulun merkki. Suurin vahvuus löytyy tässä tapauksessa kokonaisuudesta, sillä aivan huipputason kertosäettä Ask the Lonely ei kuitenkaan sisällä. Laulusuoritukset ovat parhaasta päästä, taustat orgaanisia ja hengittäviä parhaaseen 60-luvun tyyliin joten soul voi tästä parantua vain hitusen.

Arvosana: 7,0/10

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Josefin Nilsson - Heaven And Hell

Artisti: Josefin Nilsson
Kappale: Heaven And Hell (1993)
Albumi: Shapes
Mieleenjäävin lause: "And God knows you take me through heaven and hell."

Josefin Nilssonin Shapes -albumi on yksi niistä levyistä jotka rankkaan aina korkealle omien henkilökohtaisesten suosikkilevyjeni joukkoon. Levy on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta varsin melankolinen eikä se varsinaisesti sisällä ainuttakaan yksittäistä todella huippuluokan kappaletta. Mutta jollakin tapaa Shapes on albumina toimiva kokonaisuus joka on klisettä käyttäen enemmän kuin osiensa summa. Levyllä on selkeä teema jonka varaan kaikki kappaleet rakentuvat tukien toisiaan. Se on levy jolta satunnaisen kappaleen kuunneltuaan odottaa perään kuulevansa sen seuraavan albumiraidan eikä mitään muuta.

Kappaleen taustat ovat omaan makuuni enemmän kuin kunnossa: sen ovat säveltäneet kaksikko Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ja muusikoista löytyy monta ABBA:n levyillä vaikuttanutta soittojaa. Varsinkin Abban viimeisillä levyillä usein teemana olleet ihmissuhteiden vaikeudet ovat myös tämän kappaleen aiheena. Se kertoo suhteesta joka kulkee vuoristorataa rakkauden huumasta katkeriin riitoihin. Voittaako rakkaus lopulta vaikeudet vai kaatuuko suhde lopulta omaan mahdottomuuteensa; sitä emme saa koskaan tietää. Ehkä päätäntävastuu jääkin kuuntelijalle.

Heaven And Hell sisältää hyvin tyypillisen B&B sävellyksen rakenteen ja dynamiikan eikä mikään muu toimisikaan minulle yhtä hyvin. Josefinin ääni vuoroin valittaa ja vuoroin kehrää kuten kappaleen nimestä voikin olettaa. Edelleenkin ihmettelen miten muissa yhteyksissä hieman jähmeästä laulajattaresta on saatu näin paljon ja hyvää irti. Miesvaltainen taustakuoro on hyvin paljon mieleeni, vaikka se monessa muussa yhteydessä voisikin olla hieman liian sliipattu. Kappaleen tausta on erinomainen ollen sekä iskevä että herkkä juuri oikeaan aikaan. Heaven and Hell on kaikin puolin hyvä kappale jota voisi parantaa vain tekemällä siitä vieläkin tarttuvamman. 

Arvosana: 8,0/10

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Mike Oldfield - Hostage

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Hostage (1989)
Albumi: Earth Moving
Mieleenjäävin lause: "You're hostage of the heart, twisted 'round the smallest finger."

Mike Oldfieldin ura oli vuonna 1989 vaiheessa jossa levy-yhtiö Virginin jatkuva painostus poplevyjen tekemiseksi oli tulehduttanut välit pahasti. Tuonna vuonna tehty Earth Moving -albumi oli viimeinen myönnytys ja ehkä kaikkein puhtain popalbumi joka on Oldfieldin uralle tähän mennessä osunut. Tämän jälkeiset kaksi viimeistä Virginille tehtyä levyä (Amarok ja Heaven's Open) olivatkin sitten kaikkea muuta. Vaikka monien Oldfield fanien mielestä Earth Moving on hänen heikoin albuminsa niin itse pidän siitä kovasti.

Hostage on hyvin kasarihenkistä poprockia jossa ei ole juuri mitään maanläheistä vaan kaikki kuulostaa hyvin synteettiseltä. Kitaratyöskentely ei ole ehkä Oldfieldia tyypillisimmillään mikä on toisaalta piristävää vaihtelua. Mielestäni Oldfiedilla on aina ollut joko onnea tai hyvä maku laulajavalintojensa suhteen albumeillaan eikä tämäkään kappale ole poikkeus. Max Baconin ääni sopii hyvin tämänkaltaiseen rokkiin ja naistaustavokaaleista vastaava Nicky 'B' Bentley tekee myös hyvää työtä.

Jos Earth Moving albumin -kappaleista haluaa esittää jotakin kritiikkiä niin Hostage käy hyvästä esimerkistä. Hetkittäin kappaletta kuunnellessa tulee tunne kuin Oldfield yrittäisi kovasti kuulostaa musiikillisesti joltakin tietyltä mikä on varmasti ollut tottakin. Levy-yhtiö toivoi radioystävällistä muodikasta soundia mikä on ehkä saanut artistin yrittämään samalta kuulostamista kuin juuri tuona aikana suosiossa olleet artistit. Oldfieldin lahjakkuus ja taito kuitenkin estävät tämän haittaamasta liiaksi, hänen oma tyylinsä ja persoonansa kuuluu läpi tämänkin kasaripömpöösin äänihattaran. Hostage kuulostaakin siis kovasti oman aikansa lapselta eikä varmasti kaikkien mielestä ole kestänyt aikaa mutta itselleni se toimii tänäkin päivänä hyvin. 

Arvosana: 7,0/10