Waldo's People - Disconnected

Artisti: Waldo's People
Kappale: Disconnected (2000)
Albumi: No-Man's-Land
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I'm disconnected 'cos I'm not respected."

90-luvun danceyhtyeillä oli usein joku kikka tai imago jolla erottua joukosta. Ehkä kyseessä oli joku keksitty mielikuvitushahmo keulakuvana (Captain Jack), teema (seksi, huumori, ylisöpöily) tai sitten joku musiikillinen elementti mausteena (jamaika-aksentti, kansanmusiikki jne). Kun eurodance löi läpi 90-luvulla niin luonnollisesti kotimaisia vastineita alkoi syntyä tiheään. 

Waldo (Marko Reijonen) oli aluksi sooloartisti jonka ensimmäiset tv-esiintymiset näin 2010 katseltuna ovat hivenen myötähäpeää aiheuttavia. Mutta jatkossa onneksi oli luvassa parempaa kun 1998 Waldo's People -nimen saanut kokoonpano julkaisi jo huomattavasti laadukkaampaa tavaraa. Mukaan tulivat räväkät sähkökitarasoundit ja kaikkein paksuin jamaika-aksentti jätettiin pois. Vuonna 2008 paluun tehnyt yhtye pääsi 2009 edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuun kohtalaisin tuloksin vaikka finaalissa käteen jäikin vain viimeinen sija.  

Disconnected on musiikillisesti varsin kirjava biisi. Siinä on rouheata sähkökitaraa, niin mies- kuin naislauluakin ja kappale keinuu dancereggae soundien tahdissa. Sanoitukset ovat aggressiiviset mikä on hieman ristiriidassa juuri edellämainittujen reggaesoundien kanssa. Kyseessä on hyvin kertosäepainotteinen kappale mikä tosin ei ole dancemusiikissa poikkeavaa. Waldon danceräpit toimivat mukavasti ja molemmat naisvokalistit hoitavat tehtävänsä kunnialla. 

Vuonna 2000 Disconnected ja koko levy olivat ehkä hieman myöhässä junasta. Musiikkitrendien muutos tapahtui varsin nopeaan vuosituhannen vaihteessa ja eurodance katosi listoilta. Nyt kun levy on jo kymmenen vuotta vanha asialla ei tietenkään ole musiikin hyvyyden tai huonouden kannalta merkitystä. Disconnected on dancemusiikkia jota kuuntelee mielellään ja sekametelisoppamainen toteutus on ajan kanssa tehnyt siitä mielenkiintoisen kuunnella. Vain paras koukku jää puuttumaan ja kertosäkeen lisäksi kappaleeseessa saisi olla muutakin hyvää.      

Arvosana: 7,0/10

Baccara - Gimme More

Artisti: Baccara
Kappale: Gimme More (1977)
Albumi: Yes Sir, I Can Boogie
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Come on girl with you sexy sway and disco party."

Naisduo Baccara oli yksi 70-luvun lopun discobuumin suurista menestyjistä. Suomessakin he oli olivat ensimmäinen ulkomainen yhtye joka möi yli platinalevyyn oikeuttavan määrän ja heidän debyyttialbuminsa on yhä kuudenneksi eniten myyty ulkomainen albumi. Baccaramanian ollessa kovimmillaan meilläkin levytettiin kokonaisia levyllisiä pelkkiä suomenkielisiä baccaraversiointeja. Baccara nimi tulee baccara ruusuista jotka olivatkin näkyvissä esimerkiksi levykansissa ja puvuissa.

Gimme More ei ole varsinaisesti mitään syvällisten sanoitusten juhlaa. Aloituslauseen jälkeen kappaleessa toistetaan vain kertosäettä loppuun asti. Ratkaisu on siinä mielessä toimiva että Maria Mendiola ja Mayte Mateos eivät ole maailman parhaita mitä englannin ääntämiseen tulee ja vahva aksentti on jatkuvasti kuultavissa. Toisaalta onhan heidän hieman ontuvahko ääntämyksensä parhaimmillaan varsin hauskaa kuultavaa. Gimme Moressakin kuuluva more sanan taipuminen muotoon "muar" on vain plussaa. Keskimäärin Gimme Moren sanat ovat kuitenkin leideille helppoja lausuttavia, tai ainakin kertosäe on.

Jos Baccaran ensilevyltä pitäisi valita levyn keskivertotyyliä parhaiten edustava biisi se varmaankin olisi juuri Gimme More. Se on tyylipuhdasta baccaradiscoa: viulukoneet ovat kovassa käytössä, neidit laulavat omalla sensuellilla tyylillään ja keinuvat discotahdit kulkevat alusta loppuun. Urut ovat mukava lisämauste. Hauskasta kappaleen aloittavasta lausahduksesta huolimatta tästä kuitenkin puuttuu se huumorin pilkahdus joka esimerkiksi Yes Sir, I Can Boogiesta tai Sorry I'm a Ladysta löytyy. Kyseessä on kuitenkin varsin viihdyttävä discoralli jolla oman sisäisen Travoltansa voida saada houkuteltua esiin. 

Arvosana: 6,5/10

Irina - Miksi hänkin on täällä

Artisti: Irina
Kappale: Miksi hänkin on täällä (2007)
Albumi: Liiba Laaba
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Sanoa että on hauskaa, vaikka kaikki menee päin persettä."

Näinä erilaisten realitykykykilpailujen luvattuna aikana on aina mukavaa että muitakin reittejä menestyväksi artistiksi vielä löytyy. Irinan nousu kaikkien tuntemaksi vaati 10 vuoden yrittämistä erilaisissa kokoonpanoissa kunnes 2002 tärppäsi Juulian totuudet kappaleen myötä. Ei pidä myöskään unohtaa Apulannan Toni Wirtasen suurta merkitystä Irinan uralle. Hän on säveltänyt valtaosan Irinan hiteistä ja hänen sävellyskynästään on tämänpäiväinenkin kappale jonka sanoitus on puolestaan Irinan itse tekemä.

Pidän kappaleista joissa kaikki osa-alueet ovat mukana kertomassa samaa tarinaa. Miksi hänkin on täällä on hyvä esimerkki tästä. Vaikka laulaja onkin yleensä selkein ja merkittävin kertoja lauluissa, myös soittimilla voidaan tukea tarinaa lähes yhtä vahvasti. Kappale kertoo juhlista jossa laulun päähenkilönä oleva nainen törmää yllättäen ex-mieheensä. Eron katkerat tunteet ovat vielä selvästi vahvana mielessä ja itsehillintä on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Kappaleessa ei kerrota mitä loppujen lopuksi tapahtuu, mutta merkit ovat selvät siitä että välikohtausta on vaikea välttää.

Juuri pidätellyn vihan ja hampaiden kiristelyn kuvaamisessa soitannollisesti Miksi hänkin on täällä onnistuu erinomaisesti. Kaikissa kappaleen soundeissa on terävä reuna siinä missä Irina vuorottelee kärsimyksen ja vihan välillä laulussaan. Välillä kappale aivan kuin kasaa sisäänsä pidäteltyä vihaa ja sitten purkaa sitä purskeittain kertosäkeessä. Kaikki kirskuu, rahisee ja sykkii juuri niin kuin teemaan parhaiten sopiikin. Kappale loppuu nopeasti ja äkkiä jättäen ilmaan "jatkuu seuraavassa jaksossa" -fiilikset. 

On helppo nähdä kappaleen kuvaama tarina yhdeksi syyksi miksi kappale oli hitti. Suurimmalla osalla ihmisistä on kokemuksia pieleen menneistä suhteista ja katkerista tunteista. Niinpä kappaleeseen on monien helppo samaistua ja käsitellä samalla omia kokemuksiaan kappaleen kautta. Tai vaikka omat kokemukset puuttuisivatkin niin tarina kerrotaan sen verran hyvin että se piirtyy selvästi kuuntelijan mieleen. Miksi hänkin on tällä on biisi jossa kaikki mukana olleet ovat tehneet hyvä työtä joten lopputulos ei voi olla muuta kuin hyvä.   

Arvosana: 8,0/10

Bee Gees - When He's Gone

Artisti: Bee Gees
Kappale: When He's Gone (1991)
Albumi: High Civilization
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "When he's gone, when he's gone."

Harva veljeksistä koostuva bändi on saavuttanut samansuuruista menestystä kuin Bee Gees. Vielä harvempi on onnistunut tekemään hittejä neljänä peräkkäisenä vuosikymmenenä. Kovin moni bändi ei myöskään tullut menestyksen huipulta yhtä lujaa alas kuin Bee Gees 70-luvun discobuumin loputtua. Mikään uran monista aalonpohjista ei onnistunut heitä kuitenkaan pysäyttämään. Kolmen Gibbin veljeksen muodostama Bee Gees ei ollutkaan mikään keskivertobändi. Sen musiikin lisäksi minkä he tekivät Bee Gees nimen alla he myös sävelsivät ja tuottivat lukuisia hittejä muille artisteille. He jättivät musiikillisen perinnön joka varmasti jää elämään.

80-luku oli ollut vaikeaa aikaa Bee Geesille vaikka esimerkiksi kappaleet You Win Again ja One olivatkin olleet hittejä. 90-luku ei alkanut paremmin Barryn kärsiessä selkäongelmista ja Mauricen kamppailessa alkoholismin kanssa. Vuonna 1991 julkaistu High Civilization albumi piti kuitenkin bändin nimen pinnalla vaikka se ei mikään jättimenestys ollutkaan. Levyn ensisingle Secret Love oli Top 5 hitti Englannissa. When He's Gone oli High Civilizationin toinen singlejulkaisu Euroopassa ja ainoa Amerikassa.

When He's Gonea kuunnellessa saa vaikutelman että 90-luvun alussa Bee Gees on  yrittänyt pysyä musiikin trendeissä mukana. Kappale kuulostaa monesta kohtaa jotenkin tutulta, aivan kuin siinä olisi jotakin samaa monen saman ajanjakson hitin kanssa. Mitään suoraa lainaa en pysty osoittamaan, joten ehkä kyseessä onkin vain onnistunut pyrkimys kuulostaa muodikkaalta. Parhaasta päästä oleva Bee Gees tuotos When He's Gone ei ole. Kappale ei ole erityisen tarttuva ja ainoastaan kertosäe jää mieleen eikä sekään erityisen vahvasti. Kappale on myös liian pitkä sisältöönsä nähden, lähes kuusi minuuttia on aivan liikaa ja varsinkin lopussa esiintyy jo suoranaista tyhjäkäyntiä.

Bee Gees ei onneksi koskaan levyttänyt mitään huonosti. Syntikkavetoinen soundimaailma on hienoisesta hiilikopiovaikutelmastaan huolimatta siisti ja toimiva eikä veljesten laulusuorituksessa ole mitään valittamista. Mukavasti potkiva rumpusoundi antaa kappaleeseen tarvittavaa puhtia. Ehkäpä rosoa ja revittelyä olisi silti ollut tarpeen hieman lisätä, sillä jopa kitarasoolo kuulostaa liian sliipatulta. When He's Gone ei ole mikään Bee Gees klassikko, mutta tasaisen varma suoritus kuitenkin. 

Arvosana: 6,0/10

The Sweet - The Ballroom Blitz

Artisti: The Sweet
Kappale: The Ballroom Blitz (1973)
Albumi: Blockbuster! The Best of the Sweet
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Are you ready Steve?"

"Are you ready Steve? -Uh-huh. Andy? -Yeah! Mick? -Okay. Allright fellas - let's go!" Jos edellämainittu sanailu ei soita kelloja et todennäköisesti ole ikinä kuullut tämän päivän sattuman sanelemaa. Nicky Chinn ja Mike Chapman, jotka myös Chinnichap -nimellä yhdessä tunnetaan taatusti tiesivät miten tärkeää on aloittaa biisi mieleenjäävästi. Ja paljon paremmin ei asiassa olisi voitukaan onnistua. 

The Ballroom Blitz sai inspiraation keikasta jolla The Sweet ajettiin pullosateessa lavalta Skotlannissa samana vuonna kun kappale julkaistiin. Jos meno on ollut Skotlannissa samanlaista kuin kappaleessa kerrotaan on meininki ollut varsin hurjaa. Sweet on bändinä jäänyt ehkä hieman aliarvostetuksi johtuen alkuaikoina saadusta purkkapopbändin leimasta. Bändin ura ei myöskään huippuaikojen jälkeen koskaan saanut uutta suurta nousua toistamiseen mikä olisi paremmin mahdollistanut paikan suurten joukossa. Sweet on kuitenkin oma henkilökohtainen suosikkini glamrockbändien joukosta.

Aivan kaikken raskainta ja hurjinta 70-luvun glamrokkia The Ballroom Blitz ei ole, mutta se on kuitenkin jo selvästi särmikkäämpi kuin bändin aiemmat hitit kuten vaikkapa Wig Wam Bam tai Poppa Joe. Mielestäni letkeys ja rentous yhdistettynä menevämpiin kohtiin ovat toimiva yhdistelmä. Kappale ei ole pehmoa mutta ei myöskään kivikovaa rokkia.  Brian Connolly hoitaa päälaulutehtävänsä jälleen kerran kuten glamrockbändin johtohahmon kuuluukin eikä Steve Priest jää kakkoseksi laulaessaan kappaleen kimeät huudahdusosat. 

The Ballroom Blitz on hyvin energinen ja persoonallinen kappale. Se ei ole samalla tavalla hieman "tunkkaisen" kuuloinen soundeiltaan kuten jotkut 70-luvun alun glam- tai hardrockbiisit ovat. Ehkä tämä johtuu siitä että kappaleeseen on jätetty sopivasti ilmaa eikä sitä ole turboahdettu liian täyteen. The Ballroom Blitz on mielestäni yksi parhaista 70-luvun glamrockbiiseistä ja ansainnut klassikon asemansa.

Arvosana: 8,0/10

Agnetha Fältskog - När du tar mig i din famn

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: När du tar mig i din famn (1979)
Albumi: My Love My Life
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Men när du tar mej i din famn."

Agnetha Fältskog piti ruotsinkielistä soolouraansa yllä myös Abban huippuvuosien aikana. Tämänpäiväinen kappale tehtiin ns. uutena biisinä hänen 10 år med Agnetha -kokoelmalleen joka julkaistiin 1979. När du tar mig i din famn oli suuri hitti Ruotsissa pysyen useita viikkoja Svenkstoppen listan ykkösenä. Englanninkielinen versio (The Queen of Hearts) kappaleesta julkaistiin vuonna 1998, sekin kokoelmalevylle.

Agnetha ei säveltänyt aktiiviuransa aikana niin paljon kuin olisi mahdollisesti voinut mikä on harmi. Abballe hän sävelsi vain yhden biisin (Disillusion) antaen tilaa Bennyn ja Björnin sävellyksille. Lahjoja hänellä olisi luultavasti ollut enempäänkin, esimerkiksi kuinka moni on 16-vuotiaana säveltänyt 80 000 kappaletta myyneen hittisinglen? (Jag var så kär) 

När du tar mig i din famn on lämmin balladi. Se ei ole kovin erilainen kuin Abban vastaavan ajanjakson tuotokset laulukieltä lukuunottamatta. Toki siitä puuttuu Frida laulamasta taustoja mutta se ei ole tämän kappaleen kannalta olennaista. Vaikka ruotsintaitoni ovat varsin heikot, kappaleen sanat tulevat silti hyvin ilmi siitä miten ne lauletaan. Tuntuu siltä kuin tunteikas laulu selittäisi ymmärtämättä jääneiden sanojen merkitykset. Toisaalta eihän suurin osa suomalaisista ymmärrä italiankielistenkään kappaleiden sanoituksista kovin paljoa mutta se ei estä niitä menestymästä. 

Tämäntyyliset kappaleet ovat mielestäni olleet aina Agnethan vahvinta osa-aluetta. Hieman haavoittuvainen ja tunteikas tulkinta on ominta Agnethaa vaikkakin tällä kertaa onnellisia sävyjä on hieman enemmän kuin hänen sävellyksissään yleensä. Pidän pienestä annoksesta maanläheisyyttä joka on kappaleessa läsnä. Kappaleen suurin vahvuus ovatkin monet yksittäiset pienet asiat. Agnethan tulkinta on näistä ehkä vahvin mutta myös kertosäe ja melodia ovat toimivia. Tarkemmin ajatellen kyse lienee kuitenkin tasaisen hyvästä kokonaisuudesta. Kappale on mukava balladi joka on laulettu hyvin ollen myös kohtalaisen tarttuva. Voisi ehkä jopa sanoa että kyseessä on hyvin "ruotsalaisella" tavalla hyvä kappale. Eikä minulla tässä tapauksessa ole mitään sitä vastaan.  

Arvosana: 7,5/10

Carpenters - We've Only Just Begun

Artisti: Carpenters
Kappale: We've Only Just Begun (1970)
Albumi: Singles 1969-1981
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Sharin' horizons that are new to us."

Karen ja Richard Carpenter ovat varmasti yksi pophistorian menestyksekkäimistä sisarusduoista. Tarkan hittivainun ja erinomaiset sovittajan lahjat omaavat Richard muodosti eteerisen kaunisäänisen Karen siskonsa kanssa kaksikon joka hallitsi listoja etenkin 70-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Pienen laskukauden jälkeen Carpenters teki paluuta 80-luvun alussa kun Karen menehtyi anoreksian aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Carpentersin musiikki on jäänyt elämään ja heidät tullaan varmasti muistamaan yhtenä popmusiikin suurista.

We've Only Just Begun soi alunperin pankin tv-mainoksessa. Richard Carpenterin kuullessa kappaleen hän kiinnostui siitä välittömästi ja onnekseen tunnisti kappaleen laulajan ja sai sitä kautta yhteyden säveltäjiin. Ei hassumpi tapa löytää bändilleen yksi heidän suurimmista ja tunnetuimmista hiteistään. Kappaletta soitetaan paljon häissä ja siitä on tehty runsaasti covereita. Karen ja Richard itse olivat sitä mieltä että kyseessä on Carpentersin tunnuskappale.

Hiljaa-Kovaa-Hiljaa-Kovaa -kaava on ollut käytössä monissa pop ja rock kappaleissa ja vaikka Carpenters ei koskaan ollutkaan kaikkein äänekkäin bändi, se on löytyy myös tästä biisistä. Kappale on sovitettu täydellisesti ja varsinkin laulusuoritukset harmonioineen ovat ehdotonta huippua. Rauhallisen alun jälkeen kertosäe pääsee täydellisesti oikeuksiinsa ja kuulostaa suuremmalta kuin onkaan. Kappale kertoo vasta yhteen muuttaneen nuorenparin onnellisen yhteiselämän alusta ja ruusuisista tulevaisuudenkuvista. Mustia pilviä ei näy eikä niitä kaivatakaan.  

We've Only Just Begun on niitä kappaleita joita kuunnellessa tuntuu siltä kuin niihin olisi onnistuttu vangitsemaan palanen parempaa aikaa. Lapsuuden viattomat onnelliset päivät, nuoruuden huuma, ensirakkaus ja nostalgia. Kaikki nuo ja paljon muuta tulee mieleen tästä kappaleesta ja Carpentersin tuotannosta yleensäkin. Realisti voisi aina kyseenalaistaa käsityksen siitä että ennen asiat olisivat olleet paremmin, mutta fiilistelijä heittäytyy tälläiseen täysillä mukaan. Ja niin heittäydyn minäkin, lähes joka ainoa kerta.

Arvosana: 8,5/10

Gloria Gaynor - How High the Moon

Artisti: Gloria Gaynor
Kappale: How High The Moon (1975)
Albumi: Universal Masters Collection
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Somewhere there's music, it's where you are ."

70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla discoversioiksi kääntyi lähes kaikentyylinen musiikki. Osoituksena siitä on tämänpäiväinen  kappale How High the Moon, joka on alunperin jazzstandardi vuodelta 1940. Ihmisten kyky sovittaa kappaleita aivan toisenlaiseksi ei ole vielä lakannut hämmästyttämästä allekirjoittanutta.

Kappaleen levyttänyt Gloria Gaynor on hieman suotta jäänyt pääosin tunnetuksi suurimman hittinsä eli kaikkien tunteman I Will Surviven kautta. Gloria on pitkällä levytysurallaan ehtinyt julkaista lähes 20 albumia ja lukemattomia kokoelmia ja varsinkin 70-luvun tuotannosta löytyisi paljon muutakin hyvää kuin se suurin hitti. Eikä tämänpäiväinen sattuman sanelema ole siitä huonoin esimerkki, joskaan ei aivan paraskaan.

Jos How High the Moon on alunperin ollut jazzia, niin tästä vuoden 1975 discoversiosta sitä on vaikea kuulla. Kappale on varsin tyypillinen discobiisi lukuunottamatta jossakin määrin persoonallista orkesterityöskentelyä. Viulusoundit sykkivät välillä kuin mehiläisparvi mikä antaa kappaleelle eloa. Myös Gloria on hyvässä iskussa tehden hyvin eläväisen ja heittäytyvän laulusuorituksen. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, alkuperäänsä ja muutamaa pientä seikkaa lukuunottamatta How High the Moon on varsin ajalleen tyypillinen discobiisi. Tällainen hienoinen joukosta erottumattomuus tuomitsisi monet kappaleet keskinkertaisuuden harmaalle vyöhykkeelle, mutta tässä tapauksessa yksi tekijä pitää pään pinnan yläpuolella. How High the Moonissa on energiaa ja positiivista virettä joka tuntuu aidolta. Ehkä kyseessä ovat piirteet jotka ovat jääneet mukaan alkuperäisversiosta tai sitten kyse onnistuneesta sovituksesta. Kyllähän maailmaan tällaista hieman keskivertoa parempaa discoa aina mahtuu.

Arvosana: 6,0/10

Cornershop - Brimful of Asha (Norman Cook remix)

Artisti: Cornershop
Kappale: Brimful of Asha (Norman Cook remix) (1997)
Albumi: The Greatest Hits: Why Try Harder
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Everybody needs a bosom for a pillow."

Aiemmassa arvostelussa mainitsin että mielestäni hyvin harvoin remiksattu versio on alkuperäistä parempi. Tämän päivän sattuman sanelema on kuitenkin säännön vahvistava poikkeus tai ainakin yksi niistä. Cornershopin alkuperäinen versio pääsi UK listalla sijalle 60, kun taas Norman Cookin joka myös Fatboy Sliminä tunnetaan remiksaus nousi listaykköseksi ja sai mukavahkon listasijoituksen jopa Amerikassa.

Norman Cookin big beat käsittely kuuluu selvästi kappaleesta ja tässä tapauksessa se on ollut hyvästä. Kappaleen tempoa on nostettu alkuperäisestä ja elektronisia elementtejä on lisätty mausteeksi. Kappaleen sanoitus on kunnianosoitus intialaisten elokuvien playback -laulajille jotka alunperin lauloivat kappaleet jotka näyttelijät sitten elokuvissa huulisynkkasivat ja tanssivat. Kappaleessa mainittu Asha on Asha Boshle, yksi Intian kuuluisimmista playback laulajista 

Brimful of Asha on tässä muodossaan hyvin tarttuva ja metka biisi. Vaikka kappaleessa onkin paljon toistoa, se ei pääse häiritsemään. Pientä vaihtelua heitellään riittävän paljon sekaan ja mikä rittää hyvin kun kappale on hetkittäin meiningiltään varsin hervoton. Eikä lausetta: "Everybody needs a bosom for a pillow." helposti unohda kappaleen kerran kuultuaan. Norman Cookin kultainen kosketus on tehnyt tälle kappaleelle vain hyvää ja kyseessä on oiva esimerkki siitä kuinka alunperin melko marginaalisesta kappaleesta voidaan tehdä suuri mainstream hitti.  

Arvosana: 7,0/10

2 Unlimited - Workaholic

Artisti: 2 Unlimited
Kappale: Workaholic (1992)
Albumi: Hits Unlimited
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "The workaholic!"

2 Unlimited oli yhtye joka näytti suuntaa 90-luvun eurodancelle. Vaikka muitakin tärkeitä vaikuttajia oli, 2 Unlimited oli se suunnannäyttäjä jota myöhemmin kopioitiin eniten. Vaikka bändin elinkaari jäikin lyhyeksi, hittejä ehti kertyä mukavasti, mm. kahdeksan UK singlelistan Top 10 sijoitusta. Bändin alkuperäiset keulakuvat Ray Slijngaard ja Anita Doth tekivät comebackin vuonna 2009 käyttäen nimeä Ray & Anita koska heillä ei ole oikeuksia 2 Unlimited nimeen.

Workaholic alkaa kirkonkelloista tutulla sävelmällä jonka jälkeen kappale polkaistaan käyntiin "Okay, lets go to work." -lauseella. Kuten monissa muissakin 2 Unlimitedin alkupään lauluissa Ray saa päälauluvastuun Anitan ollessa pienemmässä osassa. Roolit vaihtuivat jo seuravalla levyllä ja kolmannen levyn aikaan tuntui jo siltä että Rayn osa oli heittää vain pakolliset räpit johonkin kohtaan. 

Workaholic on kappale josta en löydä selkeää kertosäettä. Onko se metkankuuloinen efektoitu "The workhaholic!" -huudahdus yhdessä kirkonkellomelodian kanssa vai ehkä Anitan laulama säkeistö? Tai ehkäpä kappaleessa on pyritty vaikutelmaan kuin koko kappale olisi yksi ja ainoa kertosäe? Oli niin tai näin, mukaan on saatu yhden suuren koukun sijasta paljon pieniä musiikillisia koukkuja.

2 Unlimitedin kappaleissa on yleensä aina mukavasti energiaa eikä Workaholic ole poikkeus. Ravetyylinen, hieman venytetyltä skrätsäykseltä kuulostava osio joka täyttää suurimman osan kappaleen ei lauletuista kohdista kuulostaa tänäkin päivänä erittäin hyvältä. Rayn räpit ovat puolestaan kappalen huonoiten aikaa kestänyt osa. Workaholic on mukavaa eurodancea ajalta jolloin se kuulosti vielä tuoreelta ja vuosituhannen vaihteen mahalasku oli vielä kaukana edessä.

Arvosana: 7,0/10

Earth, Wind & Fire - Thinking of You

Artisti: Earth, Wind & Fire
Kappale: Thinking of You (1987)
Albumi: The Dutch Collection
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I've been thinking of you."

Earth, Wind & Fire on ensimmäinen bändi tämän blogin historiassa joka saa kolmannen kappaleen arvosteluun. Jos ensimmäinen oli 90-luvulta ja toinen 70-luvulta niin tämänkertainen osuu sopivasti siihen väliin eli 80-luvulle. Tarkemmin sanoen kyseessä on toinen single vuoden 1987 Touch the World albumilta. Thinking of You joka julkaistiin singlenä alkuvuodesta 1988 pärjäsi Amerikan listoilla kohtuullisesti (Billboard Hot Dance Music ja Club Play -listojen ykkössijat).

EWF on onnistunut säilyttämään kappaleissaan oman tunnistettavan groovensa vaikka vuosikymmenet ja muodissa olevat musiikkityylit vaihtuivatkin. Myös Thinking of You on tästä kuultavissa oleva todiste. Vaikka kappale onkin soundiratkaisuiltaan varsin tyypillistä kasari R&B -tyyliä, EWF:lle ominainen lämpimä groove on silti selvästi kuultavissa elektronisemman kuorrutuksen takaa. 

Maurice Smith ei tässä vaiheessa selvästikään ollut vielä menettänyt kultaista kosketustaan niin tuottajana kuin laulajanakaan. Hän tekeekin hyvää työtä kappaleen päävokalistina, mutta kunniaa on annettava myös miellyttävä-ääniselle naislaulajalle jonka nimeä en etsimisestä huolimatta onnistunut löytämään. Vaikka kyseessä ei olekaan bändin laajan tuotannon aivan ehdotonta huippua edustava kappale, on Thinking of You silti hyvä suoritus.

Thinking of You:sta ei ole kovin paljoa pahaa sanottavaa. Se ei ole aivan kaikkein tarttuvinta musiikkia eikä se ole aivan yhtä tanssijalkaa kutittavaa kuin bändin vanhempi tuotanto. On makuasia pitääkö kappaleen kasarisynasoundeista, mutta omasta mielestäni ne ovat varsin toimivat tämänkin vuosituhannen korvilla kuunneltuna. EWF on ehkä kaikkein parhaimmillaan kuitenkin silloin kun soundimaailma on hieman orgaanisempi eikä näin elektroninen. Kappaleen ansiot ovat kuitenkin selvästi vikoja suuremmat.

Arvosana: 6,5/10

Leila K - Cue Club

Artisti: Leila K
Kappale: Cue Club (1996)
Albumi: Manic Panic
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Lollipop, take a lick."

Leila K (Laila el Khalifi) on marokkolaiset sukujuuret omaava ruotsalainen danceartisti joka vaikutti ensin Rob'n'Razin kanssa ja myöhemmin sooloartistina. Leila K oli aktiivisen levytysuransa aikana varsin persoonallinen tapaus; hänellä oli maine nopeana ja virheettömänä studiotyöskentelijänä, ongelmana oli saada hänet ensin studioon ja laulukelpoisessa kunnossa. 

Kahden kohtuullisen hyvin Euroopassa menestyneen sooloalbumin jälkeen Leila K katosi julkisuudesta  ja hän on elänyt viime vuodet Ruotsissa kaduilla kodittomana kerjäläisenä.    

Manic Panic sisälsi monta meilläkin paljon soittoa saanutta hittiä kuten Electric ja C'Mon Now, mutta Cue Club ei muistuta kumpaakaan näistä. Kun katsoo tekijätietoja syykin on varsin selvä, tarttuvat hittibiisit levylle ovat tehneet Ruotsin 90-luvun kovimmat tuottajavelhot eli Denniz Pop ja Max Martin. Cue Clubista vastaavat Zenpire vs Mohawk joiden hittikynä tuottajina on ollut paljon edellämainittuja tylsempi.

Cue Club on kappaleena jonkinmoinen hektinen trippi. Leila K:n turboahdetut räpit ylistävät huumehista partyelämää ja hetkittäin fiilistelevä mutta enimmäkseen hieman härö musiikkitausta ovat hieman sekamelskainen yhdistelmä. Kappale kyllä kulkee kovaa mutta siitä on vaikea saada otetta. Tarttuvuutta ja melodioita jää kaipaamaan tai vaihtoehtoisesti mielenkiintoisempia rytmillisiä ratkaisuja. Räppäri Al Agamin lyhyt väliriimittely tuo hieman vaihtelua mutta kappaleen tasoa se ei riitä nostamaan. Kappaleen parasta antia on Leila K:n aina yhtä persoonallisen kuuloinen laulu, mutta sen ympärille ei vain ole saatu rakennettua hyvää kuorrutusta.

Tämän maanantain sattuman sanelema on siis hyvä esimerkki musiikillisesta maanantaikappaleesta. Cue Club ei ole huono biisi sanan pahimmassa merkityksessä, sen yli ei välttämättä hyppää satunnaiskuuntelussa mutta jos sen tekee ei toisaalta tunne menettäneensä mitään.

Arvosana: 4,5/10

Sarah Brightman - Tú

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: Tú (1998)
Albumi: Eden
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Tú, tú, tú, tú."

Sarah Brightman on maailman myydyin klassinen naissopraano paljolti siitä syystä että hän osaa laulaa myös vähemmän klassisesti tai toisin sanoen popimmin. Kun pystyy seisomaan kahdessa musiikillisessa leirissä yhtäaikaa, tavoittaa helpommin suuremman yleisön.

Hänen levynsä koostuvat enimmäkseen klassiselle tai new age -tyyleille sovitetuista covereista. Se että tällä kaavalla on saatu myytyä yli 40 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti todistaa että takana on hyvä sovittaja (Frank Peterson) ja että artistilla on karismaa ja taitoa ottaa laulut omikseen.

Tú on alunperin espanjalaisen new wave/synth pop -yhtye Mecanon kappale vuodelta 1991 ja espanjankielinen sana tú tarkoittaa sinä -sanaa. Kappaleen sanoitus on hyvin runollinen ja avoin monenlaisille tulkinnoille, mutta rakkauslaulausta on kuitenkin kyse. Aivan helpoimmasta rakkaudesta ei liene kuitenkaan kyse sillä laulun sanoituksessa rakasta verrataan limettiin joka on maultaan mehukas mutta hapan. Ehkä tämä on osa laulussa olevaa kaihon ja ja pienen apeuden ilmapiiriä, jonka parhaiten tuo esiin Sarah omalla laulutulkinnallaan. 

Tú on hyvin rauhallinen ja kaunis kappale. Ehkä jopa eteerisyyteen ja pieneen unettavuuteen asti. Vaikka soitanta saakin hieman lisäpuhtia kappaleen edetessä, se tehdään vain juuri sen verran kuin on tarpeen eikä paisutellen. Jotakin pientä lisäelementtia olisi ehkä kuitenkin kaivattu tuomaan vaihtelua. Tällaisenaan kyseessä on hitaalta tuntuvien ja hieman apeiden päivien välipalabiisi. Tú on jälleen kerran yksi hyvä esimerkki raidasta joka toimii paremmin albuminsa osana kuin yksinään.     

Arvosana: 5,5/10

The Prodigy - No Good (Start the Dance)

Artisti: The Prodigy
Kappale: No Good (Start the Dance) (1994)
Albumi: Music for the Jilted Generation
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Don't need no one, that's no good for me."

The Prodigy on monella tapaa varsin erikoislaatuinen yhtye. Bändin ura on kestänyt jo 20 vuoden ajan mikä on (hard)danceyhtyeelle paljon. He ovat myös onnistuneet saamaan faneja yli genrerajojen; jos jotalkin rokkarilta tai hevarilta kysyy mitä konemusiikkia he kuuntelevat tai kuuntelisivat jos olisi pakko niin useimmiten vastaus kuuluisi: "No Prodigya varmaan." Prodigylla on myös kovan livebändin maine, mikä sekään ei ole heidän genressään kovin yleistä.

No Good käyttää vokaalisamplea Kelly Charlesin kappaleesta You're No Good For Me. Tuon pätkän lisäksi kappaleessa ei muuta sanoitusta sisälläkään, "Come on, who can, can hear the bassdrum?" -huudon lisäksi. (Käsi ylös kuka on lyriikoista lukematta ymmärtänyt mitä tuossa kohden on laulettu.) Tämä ei haittaa, sillä kukaan tuskin Prodigya sanoitusten vuoksi kuunteleekaan.

No Good sisältää Prodigylle tyypilliset tanssittavat breakbeatit ja kappaleessa on vielä myös hieman vanhempien raveaikojen soundia. Vaikka albumiversiolla on mittaa 6:17, se ei tunnu niin pitkältä. Tämä on hyvä saavutus kun ottaa huomioon kuinka suuri osa kappaleesta on samojen looppien toistoa. En tiedä miten mutta jotenkin Prodigylla on aina ollut kyky saada toistolla aikaan energiaa kappaleisiinsa.

No Good onkin hyvin energinen kappale alusta loppuun. Siinä on myös kaikki niskasta kiinni ottavan ja tanssilattialle vaikka väkisin raahaavaan dancebiisin elementit. Se on kappale jonka kuuleminen vie ainakin allekirjoittanen väkisin tanssilattialle. No Good on Prodigyn parhaimpia kappaleita ja yksi klassikoista joista heidät tullaan aina parhaiten tuntemaan. 

Arvosana: 8,5/10

Siobhan McCarthy - The Winner Takes It All

Artisti: Siobhan McCarthy
Kappale: The Winner Takes It All (1999)
Albumi: Mamma Mia! Original Cast Recording
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "The winner takes it all, the loser has to fall."

Maailmassa on monia menestyneitä ideoita jotka varmaankin ensi kertaa sanoiksi puettuina ovat voineet aiheuttaa lähinnä kielteistä pään pyöritystä. "Otetaan läjä Abban suurimpia hittejä, rakennetaan jonkinlainen löyhä tarina niiden ympärille ja tehdään siitä musikaali." Yli 42 miljoonaa katsojaa ja yli 2 miljardin dollarin tuloja myöhemmin kukaan ei enää kiistäne idean toimivuutta, ainakaan taloudellisesti.

Siobhan McCarthy esitti Donnan roolin alkuperäisessä Lontoon versiossa Mamma Mia! -musiikalista. Hän oli alun alkaenkin mahdottoman tehtävän edessä joutuessaan versioimaan erästä Abban suurimmista klassikoista. Toisaalta tällaisten kappaleiden tapauksessa kukaan ei oletakaan että alkuperäisen tasolle päästäisiin. Siobhan McCarthyn kunniaksi on sanottava että hän on mielestäni laulajana hieman Donnan roolin elokuvaversiossa esittänyttä Meryl Streepia parempi. Viisainta lienee suhtautua päivän kappaleeseen vain yhtenä lukemattomista Abba-covereista.

Tuotantopuoli on hyvissä käsissä sillä puolet Abbasta eli Benny Andersson ja Björn Ulvaues toimivat niin Lontoon teatteriversion musiikin kuin levynkin tuottajina. Alkuperäisen loistoon eivät toki edes B&B yllä, mutta musiikillinen toteutus on silti hyvä. Vain kappaleen äänimaailma tuntuu ainakin näin levyltä jäävän jotenkin kapeaksi ja latteahkoksi, ehkä sitten teatterin lavalla asiat olisivat toisin. 

Siobhanin irlantilaiset juuret kuuluvat hänen laulussaan selvästi ja se on ehkä persoonallisin ominaisuus tämän coverversion kohdalla. Hänen laulusuorituksensa ei ole ollenkaan hassumpi, mutta loppuhuippennuksen aikana tuntuu että hän jatkaa laulamista hieman liian pidättyväisesti. Todennäköisemmin olettaisi että musikaaliversiot menisivät pieleen yliampuvan esittämisen vuoksi mutta tässä on esimerkki päinvastaisesta.

The Winner Takes It All on tässä muodossaan varsin mukiinmenevä versio erinomaisesta kappaleesta. Pakkohankinta se ei liene kuin korkeintaan Mamma Mia! -musikaalin suurimmille ystäville, mutta jokainen alkuperäisversiosta pitänyt kuunnellee tämänkin läpi sujuvasti.

Arvosana: 6,0/10

Agnetha Fältskog - Eyes of a Woman

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: Eyes of a Woman (1985)
Albumi: Eyes of a Woman
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "It's not matter of virtue or cause you defend, it's only moments of choice that count in the end."

Eyes of a Woman on nimibiisi Agnetha Fältskogin toiselta englanninkieliseltä sooloalbumilta. Albumi sai kohtalaista menestystä Euroopassa ja sen tuottajana toimi Eric Stewart (10cc). Vaikka Eyes of a Woman olikin albumin nimibiisi, sitä ei kuitenkaan julkaistu singlenä. Ehkä syynä oli sekin että levyn kappaleissa tarjolla oli Eyes of a Womanin tehneitä Paris Edvisonia ja Maria Flynneria nimekkäimpiä tekijöitä. Levyn ensimmäisen singlen kynäili Jeff Lynne (ELO) ja toisen Agnetha (sävel) ja Eric Stewart (sanat) yhdessä.

Eyes of a Woman on kappale jonka pystyy ajoittamaan varsin tarkasti julkaisuvuoteensa pelkästään soundeja kuuntelemalla. Kaikki on tehty noudattaen 80-luvun puolivälin turvallista softrock kaavaa niin hyvässä kuin pahassa. Särmää on sen verran että sen olemassaolon tunnistaa mutta pääosiltaan kappale on varsin leppoisa. Agnetha tekee oman perussuorituksensa muttei parasta mihin hän pystyy. Kappale ei ehkä ole aivan tarpeeksi tunteellinen tai dramaattinen jotta se sopisi hänen äänensä vahvuuksien kanssa parhaiten yhteen. 

Kappaleen sanoitus on tarina vastavoimien tarpeellisuudesta jotta elämä olisi tasapainossa. Muu tuotannollinen toteutus on jäänyt pelkästään sille turvalliselle keskitielle vaikka samalla onkin hyvin vaikea löytää kappaleesta mitään yhtä suurta vikaakaan. Joskus albumin nimibiisikin voi olla vain rivibiisi ja tässä on siitä hyvä esimerkki. Agnetha nostaa kappaleen keskitason yläpuolelle karismallaan ja lyhyessä kitarasoolossa on hieman sitä särmää mitä olisi kaivattu enemmänkin. Eyes of a Woman toimii paremmin albumikokonaisuuden osana kuin näin erikseen irrotettuna kappaleena. Mutta keskitasoa paremmat rivibiisit ovat olleet osa monen hyvän albumikokonaisuuden olennainen osa.

Arvosana: 6,0/10